Kaikki kirjoittajan Merja artikkelit

Metsäretkellä Birgitan polulla

Metsään piti päästä. Mutta miten? Miten Pirkanmaalla pääsee helposti retkeilymaastoon?

Yksi vaihtoehto on Lempäälän Birgitan polku, jossa on jopa 50 kilometriä merkittyä retkeilyreittiä. Se on yllättävänkin lähellä, vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä kotoamme Pirkkalasta. Ja kyseessä on ihan oikea vaelluspolku, ei mikään metsässä kulkeva kävelytie kuten Kaupissa tai Pyynikillä (ei millään pahalla, Kauppi ja Pyynikki).

Birgitan polku siis kutsui. Pidimme tavoitteet kohtuullisina ja valitsimme päiväretkikohteeksi Ammejärven, jonne on 800 metrin matka Lempäälän Sääksjärven lähtöpisteestä. Juuh, me ei revitellä. Ainakaan vauvan ja taaperon kanssa.

Kuten Lempäälän kehityksen pdf-esitteessä todetaan, retkikohteessa on helposti saatavilla mm. seuraavat palvelut: Siwa, Kebab & Pizzeria Kultainen Häränsilmä ja Pub Sääksville. Mistään skutsista ei siis suoranaisesti puhuta. Me kävimme ennen polulle lähtöä Suomen vähäpäästöisimmässä S-marketissa ja hankimme sieltä matkaeväät. Ja eikun metsään!

Birgitan polku

Alussa polku oli melkoista kivikkoa ja jouduin avittamaan neiti Vilkastussa monessa kohdassa isoimpien murkuloiden yli.  Sittemmin polusta tuli tasaisempi ja pitkospuilla meno oli luonnollisesti sujuvaa. Vauva kulki kantorepussa miehen selässä ja päätti ottaa siellä torkut.

Kevät on ollut kuiva, joten jalat eivät kastuneet kosteikkopaikoillakaan, mutta märempinä aikoina suosittelen vedenpitäviä jalkineita. Maisemat olivat varsin miellyttäviä pienine järvineen ja kevätkukat kukkivat.

Birgitan polku

Kuulimme myös sammakoiden kurnuttavan, ääni, jota en ole kuullut vuosiin. Ja hämmästyttävän lujaa ne vetivät, ensin epäilimme sitä mopoksi – mikä tietysti pistää luontotietämyksemme perspektiiviin. Mutta sakut ne siellä lauleskelivat, taisi olla lemmenlurituksista kyse.

Birgitan polku
Ammejärvellä meitä odotti useampikin nuotiopaikka, laavu ja ulko-wc. Söimme eväitä, tsekkasimme ulkohuusin ja lähdimme sitten pikkuhiljaa takaisin päin. Matka oli juuri sopiva, viimeiset parisataa metriä neiti Vilkastuskin kulki reppuselässä.

Taisi olla hyvä reissu: seuraavalla viikolla neiti Vilkastus kysyi, milloin mennään taas metsään.

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: **

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Lähtöpiste, jossa on myös parkkipaikka, on Sääksjärventien ja Kannistontien risteyksessä. Tampereelta Sääksjärvelle pääsee mm. busseilla 52, 54 ja 71. Heinäkuusta alkaen Sääksjärvelle pääsee Tampereen sisäisellä bussilipulla.

Maisemat ja munkki houkuttelevat Pyynikinharjulle

Pyynikin näkötorni! Korkealle se pinnistää Pyynikinharjulla, tuolla maamme korkeimmalla pitkittäisharjulla. Se näkyy maamerkkinä kauas ja maisemat sen huipulta ovat huimat. Näkötornilla on myös yksi Tampereen suosituimmista kahviloista, jonka munkit ovat legendaarisia (ja nyttemmin myös Keskustorilla saatavina).

Pyynikin näkötorni

Harjulla riittää väkeä etenkin viikonloppuisin. Iskuryhmämme kävi paikalla lauantaina, jolloin näkötornin juurella parveili niin turisteja, polttariporukka kuin perusulkoiijoitakin. Lämmintä oli viitisen astetta, mutta siitä huolimatta terassilla istuskeli kahvittelijoita munkkien kera. Ulkopöytä oli meille vähän liian radikaali ajatus, mahtuisikohan sinne sisään?

Tsot tsot, ennen munkkikahveja täytyy ulkoilla! Näkötornilta lähtee useita kävelyteitä, joita pitkin pääsee niin harjulta alaspäin kuin Pispalan viehättäviä taloja katselemaan. Valitsimme tällä kertaa metsäreitin.

Pyynikin näkötorni

Pyynikinharjun maastot ovat helppokulkuisia. Metsäpolut ovat niin leveitä valtateitä, että pystyimme työntämään niillä lastenvaunuja. Juoksimme ja laukkasimme neiti Vilkastuksen kanssa lämpimiksemme ja neidille löytyi myös sopivan korkuinen kivikin, jolta hän hetken aikaa pomppi alas. Ihastelimme Pyhäjärven maisemia ja mieltä sykähdytti etenkin kotikonnuilta siintävä valtava Bauhaus-kyltti.

Palattuamme näkötornille kahvilan jono ulottui ulos saakka. Mietimme hetken, jaksaisivatko lapset odottaa, mutta päätimme sitten asettua jonon jatkoksi. Ja aika ripeästi sitten pääsimmekin tiskille ja saimme jopa paikan kahvilan sisältä.

Pyynikin näkötorni

Niin ikoninen kuin paikka onkin, suosiosta seuraa myös se, että kovin rauhallista kahvilassa ei ole, kun väkeä ravaa edestakaisin ja tiskille on jatkuvasti jono. Kahvien jälkeen ei pöytään viitsi jäädä rauhassa istuskelemaan, kun paikkaasi silmäilee useampikin kiinnostunut. Kesällä suosittelenkin terassia, jossa on lokoisaa olla (paitsi ampiaiskammoisille ei).

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys ****

Miten sinne pääsee: Pyynikinharju on kävelymatkan päässä Tampereen keskustasta. Näkötornin käyntiosoite on Näkötornintie 20.

Futuristinen huoltamo menneisyydestä

Lempäälän Helsingintiellä ajava saattaa hieraista silmiään ohittaessaan St1-aseman, joka on kuin avaruuselokuvasta. Siis 1960-luvun avaruuselokuvasta, jossa sitä on käytetty kulissina ja sitten hyljätty tienposkeen rapistumaan. Aikoinaan huoltoasema oli kuitenkin design-helmi ja edistyksen symboli: vuonna 1969 sitä on mainostettu maailman ensimmäisenä kokomuovisena huoltoasemana.

Lempäälän Helsingintien St1-asema

Nyt (pinnalta) rapistumaan päässyt rakennus on tunnetumman Futuro-talosarjan suunnitelleen arkkitehti Matti Suurosen luomus. Suuronen suunnitteli huoltoasemasarjan Gulf-ketjulle. Sitten tuli öljykriisi, eikä kokomuovinen bensa-asema ollutkaan enää niin hehkeä idea.

Lempäälän Helsingintien St1-huoltoasema

Huoltoasema kiehtonee arkkitehtuurin ja muotoilun ystäviä, mutta valitettavasti tällä hetkellä sitä voi ihailla vain ulkoapäin, sillä huoltoasemalla toiminut kahvila on hiljattain lopettanut toimintansa. Sääli.  Autoon asemalta kyllä saa löpöä, pihalla on nimittäin kylmäasema.

Lempäälän Helsingintien St1-asema

Normikategoriat viihtyisyys, esteettömyys ja lapsiystävällisyys eivät varsinaisesti päde tähän nähtävyyteen kahvilan ollessa suljettuna, joten jätän ne tällä kertaa pois.

Miten sinne pääsee:  Huoltoasemalle tuntuu tietysti luontevalta mennä autolla, jolloin osoite on Helsingintie 991, Lempäälä. Mutta jos olet autoton arkkitehtuurin ystävä, hyppää Tampereen linja-autoasemalta bussiin 51 tai 52 ja jää pois pysäkillä Ruokolammi E.

 

 

 

Hyvä munkki(kahvila) Keskustorilla

Ah munkit, nuo suussasulavat herkut, joiden monimerkityksellisyys antaa aihetta moniin hyviin ja huonoihin vitseihin. Tamperelaiset tietävät, missä saa tuoreimmat ja maukkaimmat munkkieväät: Pyynikin näkötornin kahvilassa tietenkin. Nyt munkkeja saadakseen ei tarvitse enää vaivautua Pyynikille asti, sillä kahvila on avannut sivupisteen
Keskustorin kulmaan.

WP_20140214_001

Kieltämättä Keskustorin kahvila on saavutettavuudessaan erinomainen. Nytkin astuin
bussista ulos ja työnsin lastenvaunut kahvilaan sisälle. Pääsy oli helppo
matalan portaan ansiosta, mikä ei keskustan kivijalkaliikkeissä ole lainkaan itsestään
selvää (on tullut aika monta kertaa nosteltua vaunuja kauppoihin ja kahviloihin hiki
päässä – tai sitten olen kääntynyt ovelta pois mahdottoman tehtävän edessä).

Keskustakahvilat ovat usein kakkujen ja leivonnaisten runsaudensarvia.
Munkkikahvilan valikoima on suppeampi, mutta saa sieltä toki muutakin kuin
munkkeja, tähän aikaan vuodesta mm. laskiaispullia (jopa kaupungin parhaita?) ja
näemmä myös keittolounasta. Pääroolissa ovat kuitenkin munkit, ja syytä onkin. Ne
ovat nimittäin älyttömän hyviä, pehmeitä ja tuoreita ja maistuvat sopivasti
kardemummalta.

Pyynikin munkkikahvila

Kahvila on enemmän koko kansan paikka kuin naapurustossa sijaitsevat trendikkäät
kuppilat. Asiakkaina oli mummoja, raksamiehiä ja kahviloiden vakioasiakkaita eli
kuulumisia vaihtavia naisystävyksiä. Munkkikahvila on selvästi matalan kynnyksen
paikka piipahtaa kahveella vaikkapa bussia odotellessa. Sisätilat ovat kuitenkin
hieman karun oloiset. Tiedä sitten, tuliko tuntuma katon putkistoista vai pienistä
pöydistä, joiden välillä ei ollut tilanjakajia.

Pyynikin munkkikahvila

Niin, ja älkää huoliko, Lähimatkailija tulee käymään myös siellä alkuperäisessä
Pyynikin näkötornin kahvilassa, kunhan tässä säät hieman paranevat ja Pyynikille voi mennä ulkoilemaan.

Viihtyisyys: ***

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Munkkikahvila on Tampereen Keskustorilla, linja-autolaiturien vieressä ns. Sumeliuksen talossa.

Raakaa menoa Paratiisissa

Meidänpä naapurissa, Pirkkalan Partolassa, onkin Paratiisi.[1] Tai siis Pikku Paratiisi, kahvila-myymälä, jonne voi istahtaa nauttimaan smoothieta, kahvia tai vaikkapa raakakakkua. Keskiviikkoisin Pikku Paratiisissa pidetään raakasuklaakursseja. Alkukantaiset vaistoni heräsivät: Suklaata! Raakaa suklaata! Sinne siis.

Raakasuklaakurssi

Ei niin että olisin superfood-uskovainen, mielestäni on hassua syödä kaukaa tuotuja goji-marjoja, kun omissa metsissä kasvaa terveellisiä puolukoita, mustikoita ja vaikkapa variksenmarjoja (joita nykyään hienosti kaarnikoiksi sanotaan). Mutta toisaalta turhan kypsentämisen välttämisessä saattaa olla itua. Lisäksi kurssi kuulosti hauskalta puuhastelulta.

Raakasuklaakurssilla oli kymmenisen osallistujaa, ja meidät jaettiin kolmeen eri ryhmään. Kurssin vetäjä Vilma jakoi paperisen ohjeen siitä, kuinka sukulaatia tehdään, esitteli tilat ja vei meidät käsien pesulle. Ja eikun toimeksi. Ai miten? Olin hetken hieman ymmälläni, että miten tässä toimitaan: jonkinlainen sanallinen perehdytys siihen, miten suklaata tehdään, olisi auttanut hahmottamaan prosessin paremmin.

Raakasuklaakurssi

Paperiohjetta tavaamallakin pääsimme työssä alkuun. Ja samalla Vilma kierteli ryhmien luona antamassa neuvoja ja katsomassa, että homma sujuu. Ja sujuihan se, suklaan tekeminen oli loppujen lopuksi varsin yksinkertaista. Sulatimme kookosöljyn ja kaakaovoin nesteeksi vesihauteessa, lisäsimme siihen makeutuksen (agave-siirappi), kuivat aineet (lucuma- ja toco-jauhetta, aitoa vaniljajauhetta ja ruususuolaa) ja a vot, siinä meillä oli perusta raakasuklaalle. Makuvivahteita saimme aikaan lisäämällä perusmassaan eri mausteita. Kokeilimme mustikka- ja karpalojauhetta, murskattua cashew-pähkinää, goji-marjoja sekä kaakaorouhetta (cocoa nibs). Lykkäsimme suklaat jääkaappiin jähmettymään.

Raakasuklaakurssi

Sinä aikana kun suklaat kiinteytyivät jääkaapissa, saimme kuulla ZinZinon edustajan esityksen kalaoljystä ja Omega 3:sten ja Omega 6:sten ideaalisuhteesta.  Lisäksi Pikku Paratiisin toimitusjohtaja kertoi kahvilan toiminnasta ja tulevista tapahtumista. Saimme myös maistella kahvilan omia raakasuklaita. Tilaisuuden lopuksi saimme omat suklaamme kotiin syötäviksi.

No miltä se raakasuklaa maistui? Hyvältä, mieskin kehui tekeleitämme, vaikka oltiinkin ensikertalaisia. Perusmassasta tuli kahvilan ohjeilla maukas, ja mausteet toivat kullekin konvehdille oman säväyksensä. Omasta mielestäni parhaimpia olivat kaakaorouhe- ja goji-suklaat. Mustikka- ja karpalojauheet eivät juuri maistuneet suklaassa, niitä olisi ilmeisesti pitänyt lisätä rohkeammin.

Raakasuklaakurssi

Suklaan tekeminen oli helppoa, mutta aineksia ei ihan perustaloudesta löydy. Kurssin jälkeen kynnys raakasuklaan itse tekemiseen on kuitenkin niin alhainen, että melkein voisin kuvitella hankkivani raaka-aineet ja tekeväni sitä itse. Tai voisihan sitä pitää vaikka raakasuklaakestit, jonne hankkisi ainekset ja kutsuisi sitten ystävät askartelemaan suklaita. Siinäpä idea!

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ******

Lapsiystävällisyys: *

Miten sinne pääsee: Partolaan tai sen lähelle kulkevat TKL:n bussit 1, 11 ja 7 sekä Paunun 60, 61 ja 64. 


[1] Pyydän huomaamaan, että Pirkkala on myös Edenistä itään – ainakin jos Nokian Edenistä puhutaan.

Kahvila Tammerkosken yllä

Missä Tampereen keskustan kahvilassa on parhaat näkymät? Mahdollisesti Verkarannan Café Koskessa, jonka ikkunoista avautuu näköala suoraan Tammerkoskeen, Hämeensillalle ja Takon tehtaalle. Kesällä kahvilassa on myös terassi, joka ulottuu kosken päälle(!).

Verkaranta

Verkarannan perustoimintaa ovat vaihtuvat käsi- ja taideteollisuusnäyttelyt.  Satuin paikalle juuri kun tämänhetkistä Perinne tänään -näyttelyä vielä pystytettiin. Innokkaat vieraat eli minä ja vaunuissa nukkuva seuralaiseni sekä jokunen venäläinen turisti kiertelimme näyttelyä ilman kunnollisia näyttelytekstejä. Se oli hieman harmi, sillä monet asuista ja koristeista olivat varsin hienoja. Etenkin eräät korkokengät olivat herkulliset…

Verkarannassa pidetään myös taitopajoja, joissa käsityöimmeiset voivat duunata perinnepukuja, huopakoruja ja tietenkin poppanoita (aina näissä paikoissa tehdään poppanoita!). Verkkosivujen mukaan siellä myös pidetään vauvojen värikylpyjä keväämmällä, mikä täytyykin pitää itsellä mielessä.

Myymälästä voi hankkia enimmäkseen suomalaisia käsitöitä ja herkkuja kuten Suojärven suklaatilan tuotteita. Käsityöt ovat koriste-esineitä, saippuoita, kortteja ym., joita on helppo ostaa vaikkapa tupaantuliaisiksi.

Verkaranta

Olen testannut Verkarannan Café Koskea kahdesti parin viikon sisällä. Ensimmäisellä kerralla suuntasin kahvinhimoissani suoraan tiskille ja valitsin kahvin ja korvapuustin. Valitettavasti tämä puusti oli lekotellut uunissa hieman liian pitkään: se oli hipiältään tumma ja sisältä kuiva. Mutustellessani pullaa vaunuissa nukkunut seuralaiseni heräsi ja alkoi äänekkäästi vaatia ruokaa. Niinpä keikutin toisella kädellä vaunuja ja toisella imaisin pikavauhtia kahvin ja käntyn. Sitten suoriuduin ovesta ulos ja Koskikeskukseen, koskapa siellä on rauhaisat ja hyvät tilat vauvanhoitoon.

Toinen kerta oli onnistuneempi. Satuin paikalle lounasaikaan, joten testasin kahvilan uuniperuna-annoksen. Uuniperunaan tuli savuporo-juustotäyte ja se oli herkullista. Myös lisukkeena tarjottu salaatti oli maukasta. Söin lounasta katsellen Tammerkoskea ja Hämeensillan vilinää. Tänne täytyy palata kesällä, kun terassilla ei jäädy nenä.

Verkaranta

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ******

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Verkaranta on Tampereen keskustassa, kivenheiton matkan päässä Koskikeskuksesta Hämeensillan suuntaan.

Koiramäkeen, koiramäkeen

Mieheni työnantaja oli niin reilu, että antoi tälle yhden vapaalipun Särkänniemen Koiramäkeen. Puoliso halusi jostain syystä myös meidät muut mukaan, ja niin lähdimme koko perheen voimin tutustumaan Koiramäen jouluun.

Heti alkuun neiti Vilkastukselle oli monta jännää paikkaa. Portilla lapsia kätteli Koiramäen pormestari, jolla oli saattaja (tahi vartija) mukanaan. Taaperomme katsoi pormestaria epäilevästi, mutta suostui kuitenkin armollisesti paiskaamaan kättä tämän kanssa. Sitten tuli kuitenkin jo ylitsepääsemätön paikka: joulupukin tapaaminen. Siinä vaiheessa neiti Vilkastus tarrasi isin reiteen kiinni, eikä suostunut edes katsomaan pukkia päin. Taitaa olla mielenkiintoinen jouluaatto tiedossa.

Koiramäki

Koiramäessä riitti katselemista ja puuhaa pariksi tunniksi. Talleissa röhkivät, nuuskuttivat ja hirnuivat niin elävät possut, kanit ja ponit kuin Mauri Kunnaksen piirrosten mukaan tehdyt hahmotkin. Pihalla bongailimme  katolla nuokkuvia lintuja tai ikkunasta kurkistavia kissoja. Ulkolavalla esiintyivät tiernapojat (mutta sitten huomasimme, että kahvilassa oli vapaata tilaa, ja ryntäsimme sinne) ja yhteislaulutilaisuudessa kailotimme joululauluja. Lopuksi vielä paahdoimme vaahtokarkkeja nuotiolla.

Koiramäki

Koiramäki

Koiramäki on hyvin tunnelmallinen paikka lyhtyineen, lyhteineen ja havuineen. Suomalainen joulu nojaa paljon perinteeseen, ja Koiramäen historiallishenkiseen ympäristöön joulukoristeet tuntuivat sopivan oivallisesti. Sinne on helppo kuvitella Juhanin ja Liisin virkistävän kasvojaan vedellä viideltä aamulla ennen kuin he nousevat rekeen ja lähtevät joulukirkkoon.

Koiramäki

Vaan saattaapi jotakuta häiritä tungos. Pihalla pääsee vielä kulkemaan melko hyvin, mutta rakennuksissa väkeä riittää. Suurin tunku oli meidän käydessämme tallissa, jossa pienet lapset töllöttivät tuttuja ja hieman eksoottisempiakin eläimiä. Olikin fiksu idea jättää vaunut kotiin ja ottaa vauva kantoreppuun mukaan. Vaunujen kanssa olisimme olleet pulassa ja esimerkiksi kahvilassa käyminen olisi ollut lähes mahdotonta.

Viime kesänä Särkänniemi sai kovaa kritiikkiä lippujen hinnoittelusta. Monia korpesi se, että Koiramäkeen päästäkseen piti lunastaa 37 euron yleisranneke, vaikkei olisi halunnut käydä laitteissa. Nyt pelkkään Koiramäkeen pääsi 15 eurolla (tai 13:lla, jos on S-asiakas), ja kävijämäärästä päätellen hinta on osapuilleen kohdillaan.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ****

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Särkänniemi on Tampereen keskustasta kävelymatkan päässä, tai sitten sinne voi huristella bussilla nro 16.

Eväsretki Niihaman ulkoilumajalle

Viime viikonloppuna päätimme lähteä eväsretkelle. Marraskuussa? Sekaisin ovat? No mikä ettei. Oikeastaan, mikäpä piristäisi paremmin marraskuista päivää kuin ulkoilu ja eväiden syöminen sen päätteeksi. Ja niin teimme  voileipiä, keitimme kaakaota termariin ja pakkasimme laukkuun pari banaania. Ulkoilutamineet ylle ja menoksi.

Olin saanut vinkin Niihaman ulkoilumajasta blogia varten hieman aiemmin, ja vastaanotin idean riemumielin. Nimittäin talvisaikaan saa jonkin verran vaivata päätään keksiäkseen lähimatkailukohteita, monet paikat kun tuppaavat olemaan auki vain kesäisin. Etenkin ulkoilmakohteet ovat tähän aikaan vuodesta melko harvassa. Että kiitosta vaan, Pia, mainiosta ideasta.

Niihaman ulkoilumaja

Niihaman ulkoilumaja tarjoaa Kaupin ja Niihaman metsissä vaeltaville virkistystä vaikkapa hiihto- tai juoksulenkin lomassa. Majalla on kahvio, jossa voi täyttää vatsansa höyrymakkaralla, kaakaolla ja pullalla. Mielenkiintoista sinänsä, kahviossa on  taidenäyttelyitä, joten myös sielun kulttuuria on tarjolla. Grillikatoksessa retkeilijä voi nauttia omia eväitään ja paistaa itse omat soijanakkinsa.

Niihaman ulkoilumaja

Teimme Niihamassa pienen kävelykierroksen – sen verran kun neiti Vilkastus jaksoi astella yhteen suuntaan. Meno oli hidasta, sillä välillä kerättiin käpyjä ja piirrettiin kepillä maahan. Sitten tuli nälkä. – Mennäänkö eväskorille, neiti Vilkastus pyysi. – Eväsretkelle, korjasin, nostin hänet harteilleni ja niin käännyimme paluusuuntaan.

Niihaman ulkoilumaja

Majalla kävimme ostamassa kahviosta höyrymakkaraa ja pillimehua ja menimme syömään eväitä grillikatokseen. Vaikka eihän se ihan näin suoraviivaisesti sujunut. Ennen kuin pääsimme kahvioon, neiti Vilkastus katseli Pikku-Niihaman rannassa kahlaavaa koiraa, pomppi lätäköissä ja raahasi perässään tuulen pudottamaa männynoksaa. Tämän jälkeen ei ollut enää tarvetta käyttää alueen hiekkalaatikkopalveluja leluineen, vaikka sellaistakin olisi ollut tarjolla.

Minä vilkuilin hieman ulkokuntosalivälineiden suuntaan, mutta makkaran jälkeen en jaksanut enää ajatella jalkaprässin työntelyä. Kiva retki joka tapauksessa, ehkäpä seuraavalla kerralla otamme enemmän kuntoilun kannalta.

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: ****

Miten sinne pääsee: Busseilla 16, 18, 28 ja 90M. Jää pois Irjalankadun pysäkillä ja kävele parin kilometrin matka majalle. Lenkkeile kauempaa. Tai tee niin kuin me, autolla perille saakka ja takaisin…

 

 

 

 

 

 

 

Surrealismia ja diskoilua: Lasten kulttuurikeskus PiiPoo

Satoi vettä. Neiti Vilkastus juoksi keittiön ja olohuoneen väliä. – Mennäänkö ulos, hän pyysi puolen minuutin välein. – Ei me nyt mennä, siellä sataa vettä, vastasimme miehen kanssa vuorotellen. Etsin netistä vinkkejä, mitä taaperon kanssa voisi tehdä sadelauantaina. Hmmm, Ideaparkin PiiPoo olisi auki.

PiiPoo on Lempäälän Ideapark-ostoshelv… ostoskeskuksessa toimiva lasten ja nuorten kulttuurikeskus. Suuntasin sinne neiti Vilkastuksen kanssa miehen ottaessa vauvanvaunut ja lähtiessä shoppailemaan itselleen talvivaatteita. No, näinhän se toimii: lapset saavat leikkiä valvotussa paikassa samalla kun aikuiset tekevät ostoksia. Pienimmille toki tarvitaan oma vartija eikun kaitsija mukaan.

PiiPoo

Ja mikäs siellä oli ollessa. PiiPoossa järjestetään usein ohjattua toimintaa kuten sirkustusta tai animaation tekemistä. Viime lauantaina PiiPoossa oli diskotyöpajoja, jonne myös me saimme osallistua, vaikka periaatteessa neiti Vilkastus oli sinne hieman liian pieni. Niin me sitten tanssimme krokotiilia ja apinaa ja pompimme ympäriinsä diskopallon välkkeessä.

Diskoilun jälkeen neiti Vilkastus tarjoili äidille kahvia ja kakkua leikkikeittiössä ja sitten vaan juoksi ympyrää tatamilla. Panin tyytyväisenä merkille, että paikassa olisi ollut vauvanhoito- ja imetyshuone rauhallista syöttöhetkeä varten. Isommille lapsille PiiPoossa oli myös kiipeilyseinä, jonka jännittävänä maalausaiheena oli Dalin valuvat kellot. Surrealismia lapsille, hyvä hyvä!

PiiPoo

Sinä lauantaina PiiPoossa ei ollut kovin monta lasta – ennenkuin synttäriryhmä valtasi paikan. Ilmeisesti synttärijuhlien pitäjät ovatkin paikan leipäpuu, sunnuntainakin paikassa kuului olevan neljät eri kemut. Voi olla, että Ideaparkin sisähuvipuisto FunPark rokottaa PiiPoon kävijämääriä, ainakin isompien lasten osalta. Myös PiiPoossa on pääsymaksu (ja jokseenkin sekava hinnoittelusysteemi), joten siellä ei ihan noin vain käväise. Pienen lapsen kanssa PiiPoo on kuitenkin erinomainen virkistymispaikka ostoshulinan keskellä.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Ideaparkkiin pääsee useilla seutubusseilla, ainakin linjoilla 55, 54 ja 71B.

Tampereen Kauppahalli, tuo lähiruoan ja -kulttuurin runsaudensarvi

Tämä ei ole mikään kovin tuore matkailuvinkki, vaan muistutus: käykää ihmiset Kauppahallissa. Tampereen Kauppahalli on paitsi viehättävä rakennus ja ruokaostosten runsaudensarvi myös mitä mainioin lounaspaikka.

Kaupungissa kuin kaupungissa kauppahallit heijastavat aina paikallista ruoka- ja ostoskulttuuria.  Muutama vuosi sitten minua nauratti, kun Tampereen Kauppahallissa näin mummon syöttävän pienelle taaperolle mustaamakkaraa. Nyt olen jo niin pirkanmaalaistunut, että mustamakkara on yhtä normaali eväs kuin nakki, eikä näky ehkä enää edes kiinnittäisi huomiotani.

Tampereen Kauppahalli

Kauppahallissa on perinteitä. Tampereella paikalliset ovat ostaneet kalansa Nygreniltä, lihansa Lihakipparilta ja kahvileipänsä Pullapuoti Wileniuksesta jo vuosien ajan. Kahvilla käydään Linkosuolla, vaikka itse kahvi onkin siellä pahaa (viimeksi jäi kuppi kesken).

Kauppahallissa on modernia. Juustosopista voi hankkia herkutteluun niin lähijuustoja kuin Ranskan tuomisia. Herkkuveräjä myy lähellä tuotettuja lihavalmisteita, kananmunia, leipiä ja juustoja. Mama’s Corner tarjoaa käsintehtyjä suklaita ja delituotteita.

Lounaspaikoista omat suosikkini ovat ranskalaista keittiötä edustava Neljä Vuodenaikaa ja supisuomalainen Armas Pikaruokala. Neljän Vuodenajan bouillabaisse on niittänyt mainetta ja syystä: parempaa kala- tai paremminkin mereneläväkeittoa saa hakea. Armaan lähikebabit ovat jotain aivan muuta kuin perinteiset krapulakebut. Laadukas liha, kala tai kasvis on kääräisty tuoreeseen rieskaleipään, lisukkeina on maukkaita kastikkeita ja kasviksia. Myös uusi The Salad Bar on saanut julkisuutta viherpirtelöidensä ansiosta, pitänee käydä itsekin sellaista testaamassa lähiaikoina.

Tampereen Kauppahalli

Suositun Kauppahallin varjopuolena on sen ahtaus. Etenkin lauantaisin hallissa on niin paikallisia ostosten tekijöitä kuin kameroiden kanssa liikkuvia turistejakin ja käytävillä meinaa olla ruuhkaa. Ainakin jos on liikkeellä kaksien lastenvaunujen kanssa, kuten me taannoin. Myös kahviloissa oli männä lauantaina väkeä, mutta lopulta valloitimme käytäväpöydän Linkosuon kahvilasta. Käytävien reunoilla on kätevät rännit, joihin sekä pöydän että tuolien reunimmaiset vajosivat: niinpä joimme (ne pahat) kahvimme vinossa. Kauppahallissa on tunnelmaa!

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Kauppahalli on aivan Tampereen keskustassa, Keskustorin vieressä ja Sokoksen kainalossa.