Härmälän (kadonnut) huvilarannikko

Tampereen Härmälässä on ihmetyttänyt rakennus kuin karamelli: vanha kaunis puutalo, jossa on torni, veranta ja hienon koristeelliset ikkunat.

Lepola ja sen kauniisti valaiseva, ylivalottunut taivas.
Lepola ja sen kauniisti valaiseva, ylivalottunut taivas.

Vielä enemmän hämmästelimme, kun tajusimme, että rakennuksessa on päiväkoti. Johan on lapsilla satutalo!

Eivät lapset ihan missä tahansa vanhassa talossa leikikään, vaan Lepolan huvilassa – ainoassa rakennuksessa, joka on jäljellä Härmälän huvilarannikkona tunnetusta herrasväen asuinalueesta. Ensimmäiset huvilat rakennettiin 1880-luvulla.

Mitä huviloista on jäljellä tänä päivänä? Lähdimme ottamaan asiasta selvää eräänä aurinkoisena, lähes kesäisen lämpimänä syyskuun päivänä.

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut on loihtinut Tampereen historiasta kiinnostuneille erilaisia kulttuuriraitteja, joiden kartat ja selostukset voi ladata netistä ja joiden avulla saa mukavasti uusia näkövinkkeleitä eri alueiden kulttuurihistoriaan. Tamperetta voi tallustella vaikkapa Väinö Linnan, Anni Polvan Tiina-kirjojen tai Juicen jalanjäljissä. Yksi kulttuuriraiteista on Härmälän huvilarannikko.

Metsolan rajapylväät

Niinpä sitten seistä tönötimme kartta kourassa Härmälänrannassa kulkevalla hiekkatiellä ja tähyilimme metsään paikassa, jossa ensimmäinen huvila kaupungista tullessa, Metsola, oli aikoinaan sijainnut. Löysimme tonttia rajanneet betonipylväät, mutta muuten näkyi pelkkää puskaa. Jari käveli polkua pitkin metsään, mutta palasi olkiaan kohautellen: ei löytynyt edes raunioita. Tjaha, olikohan muistakaan mitään jäljellä.

Toista kohdetta, Jensenin huvilaa, etsimme ensin väärästä kohdasta ja turhauduimme vielä enemmän. Ei jumansgeega, eihän täällä ole yhtään mitään… Kunnes tajusimme, että huviloiden välillä olikin ollut paljon enemmän matkaa kuin kartalla näytti.  Varsinaisella Jensenin huvilan kohdalla polku oli sen verran leveä, että rytyytimme yksivuotiaamme vaunuilla iloisesti eteenpäin kohti pusikkoa. Täällähän mahtuu kulkemaan!

No hetken kuluttua ei enää ollutkaan ihan niin auvoista. Polku oli kyllä edelleen leveä, muttei järin tasainen. Oli juurakkoa ja isoja kiviä. Yksivuotias sai välillä ilmakyydin, kun kannoimme rattaita ilmassa eteenpäin, välillä keikkui iloisesti, kun jyräsin juurien yli yllättävän kestävillä matkarattaillamme. Tuli tehtyä tehokas käsitreeni samalla.

Yksi meistä oli vähemmän tyytyväinen retkeen. Taustalla esittäytyy sileääkin sileämpi kulkuväylämme.
Yksi meistä oli vähemmän tyytyväinen retkeen. Taustalla esittäytyy sileääkin sileämpi kulkuväylämme.

Mitä sitten löytyi? Jensenin huvilan valtavan lipputangon nysä, Hagbergin huvilan kaareva perustus, Enqvistin huvilan suihkulähteen rengas. Tarpeeksi, jotta vilkkaalla mielikuvituksella pystyi näkemään herrasväen lekottelevan pihatuoleissa jääteetä siemaillen. Polvihousuisia poikia pelaamassa krokettia ja tyttöjä pitkissä mekoissaan juoksemassa nurmikolla isoa vannetta pyörittäen.

Samalla mieli oli haikea. Kauniit rakennukset oli aikoinaan päästetty rapistumaan ja lopulta purettu pois. Rantaosuus on toki viehättävä metsänäkin, mutta mikä kulttuurikohde se olisikaan ollut säilyessään, Helsingin Linnunlaulun veroinen! Nyt jäljellä on enää Lepola – lasten ilona.

Tässä ryöppysi aikoinaan Jensenin huvilan suihkulähde
Tässä ryöppysi aikoinaan Enqvistin huvilan suihkulähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

thirteen + 14 =