Herra Hakkaraisen talo

– Herra Hakkarainen puri mua ja Fiinaa, raportoi kaksivuotiaamme, neiti Vilkastus, käytyään Herra Hakkaraisen talossa Sastamalassa. Tosiasiassa Herra Hakkarainen ei äitynyt ihan noin hurjaksi, vaan saapasteli rauhassa ympäriinsä kierroksellaan. Fiina, siskoni pentukoira, sen sijaan purra nakersi Herra Hakkaraisen kintaita.

Herra Hakkarainen on Mauri Kunnaksen unissaan kävelevä piirroshahmo, joka esiintyi ensimmäisen kerran Yökirja-lastenkirjassa. Herra Hakkaraisen talo puolestaan on lasten elämystalo, jossa on monipuolisesti tekemistä ja kokemista.

Saavuimme Herra Hakkaraisen talolle puoli yhdentoista aikaan aamulla, jolloin paikassa oli ehkä yksi perhe meidän seurueemme lisäksi. – Aika hiljaista täällä, pohdimme, ja valikoimme rauhassa, mitä tekisimme. Ensimmäiseksi suuntasimme pihalle, jossa neiti Vilkastus ajeli polkuautolla. Tai ajeli ja ajeli, tosiasiassa äiti joutui vielä työntämään ja ohjaamaan autoa. Autoradalla saattoi pysähtyä tankille tai ilmaamaan renkaat, ja poliisilaitoksellekin pääsi käymään oikein sisällä saakka.

Kun lopettelimme ajokierrosta, pihalle tupsahti kymmenisen lapsiperhettä lisää ja Herra Hakkaraisen talossa oli yhtäkkiä tungosta: suurin ryysis syntyi juuri ennen Herra Hakkaraisen unissakävelykierroksen alkamista klo 11.[1]

Herra Hakkaraisen talo

Kaksivuotiaalle kävelevä Herra Hakkarainen oli sen verran iso ja jännä hahmo, että sitä piti paeta äidin syliin. Isommat lapset kättelivät ja halailivat Hakkaraista. Ne ketkä malttoivat: talossa on monta hauskaa kolkkaa, jossa saattaa laskea liukumäkeä, tutkia avaruutta tai leikkiä Sir Artturin ritareita.

Herra Hakkaraisen talo

Talo on monessa kohtaa mitoitettu lasten mukaan, joten aikuiset saavat kumarrella tai kyykistellä mahtuakseen. Rakennuksessa on paljon portaita, eikä siellä pysty liikkumaan vaunujen tai rattaiden kanssa. Meidän pitikin jättää vauvan vaunut niille varattuun nurkkaukseen.

Herra Hakkaraisen talo lienee hauskin kolmevuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Oma taaperomme oli paikassa vielä vähän hoomoilasena, vaikka hänellekin koitti riemun hetkiä muun muassa liukumäessä.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Vammalaan pääsee oman auton lisäksi bussilla Tampereelta ja Turusta tunnin välein. Lisäksi  juna pysähtyy Vammalassa muutaman kerran päivässä. 



[1] (TOTUUS Herra Hakkaraisesta: Herra Hakkaraista säilytetään kellarissa häkissä, josta se päästetään kahdesti päivässä ulos. Hakkaraisella on kuitenkin jatkuvasti mukanaan vartija, ns. saattaja, joka pitää huolta, ettei otus karkaa tai – jotain pahempaa. Miksi luulette sen rakentaneen talonsa houkuttelemaan  lapsia? — Kehottaisin suhtautumaan terveellä varauksella myös Muumeihin, jotka on eristetty sille yhdelle saarelle Naantalin edustalle.)

 

One thought on “Herra Hakkaraisen talo

  1. Herra Hakkaraisen talo oli hyvin mukava kohde aikuisellekin, varsinkin jos on Mauri Kunnas -fani. Fiina-koiran kanssa pääsimme puutarhaan sisälle eikä meitä poistettu, vaikka Fiina koemaistoi Herra Hakkaraisen rukkaset. Myymälässä Fiina keikkui kainalossa, joten kohde oli myös koiraystävällinen (ja myymälässä hyvä valikoima Kunnaksen kirjoja, palapelejä jne.). Ehkä kolmevuotiaasta ylöspäin paras ikä vierailla, jottei vaeltava Herra Hakkarainen ole liian pelottava.

Vastaa käyttäjälle Eija Haverinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

thirteen + 13 =