Avainsana-arkisto: ulkoilu

Talviloma Vuokatissa

Lähimatkailija reissaa joskus Pirkanmaan rajojen ulkopuolellakin, ja tällä kertaa matkamme suuntautui Lähimatkailijan kotiseudulle Kainuuseen. Erinäisistä synttärijuhlallisista syistä halusimme viettää pääsiäistä vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Koska emme enää mahdu kotikotiin koko porukka, kohteeksi valikoitui Vuokatti. Kainuulaisista sukujuuristani huolimatta olin aiemmin käynyt ainoastaan Vuokatin laskettelurinteissä, ja muut fasiliteetit olivat minulle melko tuntemattomia. Ja niitähän riitti!

Vuokatti Lähimatkailija pulkkamäki Nuasjärvi Vuokatinmaan loma-asunnot

  1. Vuokatinmaan loma-asunnot. Okei, Vuokatissa riittää majoitusmahdollisuuksia fiinistä hotellista ties mihin laavupötköttelyyn, mutta meille sopivan tilava majoitus löytyi Vuokatinmaan mökkialueelta. Olimme mökkiin – tai oikeastaan huvilaan – varsin tyytyväisiä: varustelu oli hyvä ja tilavassa asunnossa oli kiva oleilla isollakin porukalla. Osa porukastamme oli tosin sitä mieltä, että kymmenen hengen huvilassa toinen vessa olisi tehnyt terää. Etenkin aamuisin! Ja kaksivuotiaamme kiipeili kielloista huolimatta jatkuvasti jyrkissä sisäportaissa. Mutta yleisesti ottaen hieno huvila hienolla paikalla: mökkialueelta pääsi suoraan niin järven laduille ja luisteluradalle kuin metsäladuillekin ja kaikki alueen palvelut olivat lyhyen automatkan päässä. Mökkimme vieressä oli pulkkamäki ja ”respasta” sai lainata pulkkia, liukureita ja potkukelkkoja. Tenavamme viihtyivät erinomaisesti myös paikan leikkipuistossa.
    Vuokatti Lähimatkailija latu
  2. Ulkoilu. Me kokeilimme: latuja, laskettelumäkeä, pilkkimistä ja koiran ulkoiluttamista. Laskettelurinteet testannut teini oli niihin tyytyväinen ja pilkkimaanikkoa lankomiestä ei tainnut paljoa haitata saaliin vähyys, kunhan sai vain kävellä järvelle ja istuttaa pilkkireppunsa avannon reunalle. Itse nautiskelin hiihtämisestä ja mikäpä oli sivakoidessa viimeisen päälle huolletulla latuverkostolla. Opin lukemaan myös latukarttaa sen jälkeen, kun suunniteltu reittini katkesi ”kielletty hiihtosuunta”-merkkiin. Todellakin, latukartassa oli nuolet indikoimassa hiihtosuuntaa, eivätkä kaikki ladut suinkaan olleet kaksisuuntaisia.
    Vuokatti Lähimatkailija Ravintola Messi Kainuun Ruokapalvelu
  3. Ruokailu. Mökissä oli pätevä keittiö (joskin niukasti kaappitilaa) ja saimme valmistettua pääsiäiskaritsan emmeineen ongelmitta. Lisäksi osa seurueestamme testasi Sokos Hotellin Amarillon ja yksi joukkue ravintola Kipon. Erityisesti Kippo keräsi kiitoksia. Mutta varsinaisen kohokohdan pääsiäiseemme muodosti ravintola Messistä mökkimme tilattu ateria. Tässä menu, lue ja kuolaa:
    • alkuun: ”kalalautanen”: sokerisuolattua kuhaa, savustettua taimenta, kananmunaa, juuressipsejä, punajuurismetanaa
    • pääruokana: ylikypsää naudanrintaa inkiväärikastikkeessa, juurespyrettä, paahdettua punajuurta & vadelmaöljyä
    • jälkiruokana: vadelmavispipuuroa, suklaaganachea, valkosuklaanamelakaa
      Vahva suositus: ruoka oli juuri niin hyvää miltä se kuulostaakin. Huokailimme tyytyväisyydestä. Lisäksi saimme syödä rennosti keskenämme, eikä tiskeistä  tarvinnut huolehtia, koska ruokailuastiat tulivat ravintolasta ja sinne ne myös sai palauttaa tiskattavaksi (ylijääneet ruoat olimme luonnollisesti ottaneet talteen jääkaappiin). Mahtava konsepti!
  4. Katinkullan kylpylän hoidot. Olimme varanneet kylpylästä hoitoja, joita olikin tarjolla varsin laajalla skaalalla. Mutta niin vain kävi, että oma ja siskoni intialainen päänhierontani oli (taas kerran) peruttu hoitajan sairastumisen vuoksi. Tilalle tarjottiin – tärinäpenkki. Tai siis jonkinlainen hierova vuode, jonka syvätärinä rentouttaisi ja vapauttaisi stressistä. Koska saimme petipötköttelyn ilmaiseksi korvauksena hoidon perumisesta, kokeilimme sitä. Ja olihan se rentouttavaa, maata viltin alla hämärässä huoneessa, pilipalimusiikki soljuen. Melkein nukahdinkin. Mutta mitä vaikutusta oli penkin aaltomaisella tärinällä, se jäänee uskon asiaksi. Muille perheenjäsenille oli erilaisia hierontoja ja kasvohoitoja ja kaikki olivat niihin ymmärtääkseni varsin tyytyväisiä.
  5. Katinkullan kylpylän allasosasto. Noh. Sanotaanko, että kylpyläpuoli kaipaisi kohentamista. Lastenallas oli postimerkin kokoinen ja kaakelit irtoilivat seinistä. Mies totesi, että kaakelien välit olivat sammaleessa – itse olin siitä autuaan tietämätön silmälaseitta pöllöillessäni. Muissa altaissa oli tilaa, mutta niissä jouduimme kannattelemaan lapsia jatkuvasti niiden syvyyden vuoksi. Ja liukumäessä sai treenata käsivoimiaan: lapsi sylissä tai jalkojen välissä eteenpäin ei päässyt muuten kuin työntelemällä käsillään. Positiivista kai, jos jäi käsitreenit sinä päivänä väliin. Lapset toki viihtyvät, kunhan vain on vettä lätisteltävänä, joten heidän mielestään paikka oli oikein kiva. Ainoastaan me aikuiset kaipasimme Ikaalisten kylpylään.

Vuokatinmaa Nuasjärvi Lähimatkailija
Yleisesti on todettava, että Vuokatissa on tekemistä ja kokemista yllin kyllin. Alueella on ulkoilu-, urheilu- ja huvittelupaikkojenlisäksi kauppoja ja apteekki, joten myös mökkeily onnistuu hyvin. Olisimme viihtyneet pitempäänkin – ehkä ensi kerralla?

Härmälän (kadonnut) huvilarannikko

Tampereen Härmälässä on ihmetyttänyt rakennus kuin karamelli: vanha kaunis puutalo, jossa on torni, veranta ja hienon koristeelliset ikkunat.

Lepola ja sen kauniisti valaiseva, ylivalottunut taivas.
Lepola ja sen kauniisti valaiseva, ylivalottunut taivas.

Vielä enemmän hämmästelimme, kun tajusimme, että rakennuksessa on päiväkoti. Johan on lapsilla satutalo!

Eivät lapset ihan missä tahansa vanhassa talossa leikikään, vaan Lepolan huvilassa – ainoassa rakennuksessa, joka on jäljellä Härmälän huvilarannikkona tunnetusta herrasväen asuinalueesta. Ensimmäiset huvilat rakennettiin 1880-luvulla.

Mitä huviloista on jäljellä tänä päivänä? Lähdimme ottamaan asiasta selvää eräänä aurinkoisena, lähes kesäisen lämpimänä syyskuun päivänä.

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut on loihtinut Tampereen historiasta kiinnostuneille erilaisia kulttuuriraitteja, joiden kartat ja selostukset voi ladata netistä ja joiden avulla saa mukavasti uusia näkövinkkeleitä eri alueiden kulttuurihistoriaan. Tamperetta voi tallustella vaikkapa Väinö Linnan, Anni Polvan Tiina-kirjojen tai Juicen jalanjäljissä. Yksi kulttuuriraiteista on Härmälän huvilarannikko.

Metsolan rajapylväät

Niinpä sitten seistä tönötimme kartta kourassa Härmälänrannassa kulkevalla hiekkatiellä ja tähyilimme metsään paikassa, jossa ensimmäinen huvila kaupungista tullessa, Metsola, oli aikoinaan sijainnut. Löysimme tonttia rajanneet betonipylväät, mutta muuten näkyi pelkkää puskaa. Jari käveli polkua pitkin metsään, mutta palasi olkiaan kohautellen: ei löytynyt edes raunioita. Tjaha, olikohan muistakaan mitään jäljellä.

Toista kohdetta, Jensenin huvilaa, etsimme ensin väärästä kohdasta ja turhauduimme vielä enemmän. Ei jumansgeega, eihän täällä ole yhtään mitään… Kunnes tajusimme, että huviloiden välillä olikin ollut paljon enemmän matkaa kuin kartalla näytti.  Varsinaisella Jensenin huvilan kohdalla polku oli sen verran leveä, että rytyytimme yksivuotiaamme vaunuilla iloisesti eteenpäin kohti pusikkoa. Täällähän mahtuu kulkemaan!

No hetken kuluttua ei enää ollutkaan ihan niin auvoista. Polku oli kyllä edelleen leveä, muttei järin tasainen. Oli juurakkoa ja isoja kiviä. Yksivuotias sai välillä ilmakyydin, kun kannoimme rattaita ilmassa eteenpäin, välillä keikkui iloisesti, kun jyräsin juurien yli yllättävän kestävillä matkarattaillamme. Tuli tehtyä tehokas käsitreeni samalla.

Yksi meistä oli vähemmän tyytyväinen retkeen. Taustalla esittäytyy sileääkin sileämpi kulkuväylämme.
Yksi meistä oli vähemmän tyytyväinen retkeen. Taustalla esittäytyy sileääkin sileämpi kulkuväylämme.

Mitä sitten löytyi? Jensenin huvilan valtavan lipputangon nysä, Hagbergin huvilan kaareva perustus, Enqvistin huvilan suihkulähteen rengas. Tarpeeksi, jotta vilkkaalla mielikuvituksella pystyi näkemään herrasväen lekottelevan pihatuoleissa jääteetä siemaillen. Polvihousuisia poikia pelaamassa krokettia ja tyttöjä pitkissä mekoissaan juoksemassa nurmikolla isoa vannetta pyörittäen.

Samalla mieli oli haikea. Kauniit rakennukset oli aikoinaan päästetty rapistumaan ja lopulta purettu pois. Rantaosuus on toki viehättävä metsänäkin, mutta mikä kulttuurikohde se olisikaan ollut säilyessään, Helsingin Linnunlaulun veroinen! Nyt jäljellä on enää Lepola – lasten ilona.

Tässä ryöppysi aikoinaan Jensenin huvilan suihkulähde
Tässä ryöppysi aikoinaan Enqvistin huvilan suihkulähde

Metsäretkellä Birgitan polulla

Metsään piti päästä. Mutta miten? Miten Pirkanmaalla pääsee helposti retkeilymaastoon?

Yksi vaihtoehto on Lempäälän Birgitan polku, jossa on jopa 50 kilometriä merkittyä retkeilyreittiä. Se on yllättävänkin lähellä, vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä kotoamme Pirkkalasta. Ja kyseessä on ihan oikea vaelluspolku, ei mikään metsässä kulkeva kävelytie kuten Kaupissa tai Pyynikillä (ei millään pahalla, Kauppi ja Pyynikki).

Birgitan polku siis kutsui. Pidimme tavoitteet kohtuullisina ja valitsimme päiväretkikohteeksi Ammejärven, jonne on 800 metrin matka Lempäälän Sääksjärven lähtöpisteestä. Juuh, me ei revitellä. Ainakaan vauvan ja taaperon kanssa.

Kuten Lempäälän kehityksen pdf-esitteessä todetaan, retkikohteessa on helposti saatavilla mm. seuraavat palvelut: Siwa, Kebab & Pizzeria Kultainen Häränsilmä ja Pub Sääksville. Mistään skutsista ei siis suoranaisesti puhuta. Me kävimme ennen polulle lähtöä Suomen vähäpäästöisimmässä S-marketissa ja hankimme sieltä matkaeväät. Ja eikun metsään!

Birgitan polku

Alussa polku oli melkoista kivikkoa ja jouduin avittamaan neiti Vilkastussa monessa kohdassa isoimpien murkuloiden yli.  Sittemmin polusta tuli tasaisempi ja pitkospuilla meno oli luonnollisesti sujuvaa. Vauva kulki kantorepussa miehen selässä ja päätti ottaa siellä torkut.

Kevät on ollut kuiva, joten jalat eivät kastuneet kosteikkopaikoillakaan, mutta märempinä aikoina suosittelen vedenpitäviä jalkineita. Maisemat olivat varsin miellyttäviä pienine järvineen ja kevätkukat kukkivat.

Birgitan polku

Kuulimme myös sammakoiden kurnuttavan, ääni, jota en ole kuullut vuosiin. Ja hämmästyttävän lujaa ne vetivät, ensin epäilimme sitä mopoksi – mikä tietysti pistää luontotietämyksemme perspektiiviin. Mutta sakut ne siellä lauleskelivat, taisi olla lemmenlurituksista kyse.

Birgitan polku
Ammejärvellä meitä odotti useampikin nuotiopaikka, laavu ja ulko-wc. Söimme eväitä, tsekkasimme ulkohuusin ja lähdimme sitten pikkuhiljaa takaisin päin. Matka oli juuri sopiva, viimeiset parisataa metriä neiti Vilkastuskin kulki reppuselässä.

Taisi olla hyvä reissu: seuraavalla viikolla neiti Vilkastus kysyi, milloin mennään taas metsään.

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: **

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Lähtöpiste, jossa on myös parkkipaikka, on Sääksjärventien ja Kannistontien risteyksessä. Tampereelta Sääksjärvelle pääsee mm. busseilla 52, 54 ja 71. Heinäkuusta alkaen Sääksjärvelle pääsee Tampereen sisäisellä bussilipulla.

Maisemat ja munkki houkuttelevat Pyynikinharjulle

Pyynikin näkötorni! Korkealle se pinnistää Pyynikinharjulla, tuolla maamme korkeimmalla pitkittäisharjulla. Se näkyy maamerkkinä kauas ja maisemat sen huipulta ovat huimat. Näkötornilla on myös yksi Tampereen suosituimmista kahviloista, jonka munkit ovat legendaarisia (ja nyttemmin myös Keskustorilla saatavina).

Pyynikin näkötorni

Harjulla riittää väkeä etenkin viikonloppuisin. Iskuryhmämme kävi paikalla lauantaina, jolloin näkötornin juurella parveili niin turisteja, polttariporukka kuin perusulkoiijoitakin. Lämmintä oli viitisen astetta, mutta siitä huolimatta terassilla istuskeli kahvittelijoita munkkien kera. Ulkopöytä oli meille vähän liian radikaali ajatus, mahtuisikohan sinne sisään?

Tsot tsot, ennen munkkikahveja täytyy ulkoilla! Näkötornilta lähtee useita kävelyteitä, joita pitkin pääsee niin harjulta alaspäin kuin Pispalan viehättäviä taloja katselemaan. Valitsimme tällä kertaa metsäreitin.

Pyynikin näkötorni

Pyynikinharjun maastot ovat helppokulkuisia. Metsäpolut ovat niin leveitä valtateitä, että pystyimme työntämään niillä lastenvaunuja. Juoksimme ja laukkasimme neiti Vilkastuksen kanssa lämpimiksemme ja neidille löytyi myös sopivan korkuinen kivikin, jolta hän hetken aikaa pomppi alas. Ihastelimme Pyhäjärven maisemia ja mieltä sykähdytti etenkin kotikonnuilta siintävä valtava Bauhaus-kyltti.

Palattuamme näkötornille kahvilan jono ulottui ulos saakka. Mietimme hetken, jaksaisivatko lapset odottaa, mutta päätimme sitten asettua jonon jatkoksi. Ja aika ripeästi sitten pääsimmekin tiskille ja saimme jopa paikan kahvilan sisältä.

Pyynikin näkötorni

Niin ikoninen kuin paikka onkin, suosiosta seuraa myös se, että kovin rauhallista kahvilassa ei ole, kun väkeä ravaa edestakaisin ja tiskille on jatkuvasti jono. Kahvien jälkeen ei pöytään viitsi jäädä rauhassa istuskelemaan, kun paikkaasi silmäilee useampikin kiinnostunut. Kesällä suosittelenkin terassia, jossa on lokoisaa olla (paitsi ampiaiskammoisille ei).

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys ****

Miten sinne pääsee: Pyynikinharju on kävelymatkan päässä Tampereen keskustasta. Näkötornin käyntiosoite on Näkötornintie 20.

Eväsretki Niihaman ulkoilumajalle

Viime viikonloppuna päätimme lähteä eväsretkelle. Marraskuussa? Sekaisin ovat? No mikä ettei. Oikeastaan, mikäpä piristäisi paremmin marraskuista päivää kuin ulkoilu ja eväiden syöminen sen päätteeksi. Ja niin teimme  voileipiä, keitimme kaakaota termariin ja pakkasimme laukkuun pari banaania. Ulkoilutamineet ylle ja menoksi.

Olin saanut vinkin Niihaman ulkoilumajasta blogia varten hieman aiemmin, ja vastaanotin idean riemumielin. Nimittäin talvisaikaan saa jonkin verran vaivata päätään keksiäkseen lähimatkailukohteita, monet paikat kun tuppaavat olemaan auki vain kesäisin. Etenkin ulkoilmakohteet ovat tähän aikaan vuodesta melko harvassa. Että kiitosta vaan, Pia, mainiosta ideasta.

Niihaman ulkoilumaja

Niihaman ulkoilumaja tarjoaa Kaupin ja Niihaman metsissä vaeltaville virkistystä vaikkapa hiihto- tai juoksulenkin lomassa. Majalla on kahvio, jossa voi täyttää vatsansa höyrymakkaralla, kaakaolla ja pullalla. Mielenkiintoista sinänsä, kahviossa on  taidenäyttelyitä, joten myös sielun kulttuuria on tarjolla. Grillikatoksessa retkeilijä voi nauttia omia eväitään ja paistaa itse omat soijanakkinsa.

Niihaman ulkoilumaja

Teimme Niihamassa pienen kävelykierroksen – sen verran kun neiti Vilkastus jaksoi astella yhteen suuntaan. Meno oli hidasta, sillä välillä kerättiin käpyjä ja piirrettiin kepillä maahan. Sitten tuli nälkä. – Mennäänkö eväskorille, neiti Vilkastus pyysi. – Eväsretkelle, korjasin, nostin hänet harteilleni ja niin käännyimme paluusuuntaan.

Niihaman ulkoilumaja

Majalla kävimme ostamassa kahviosta höyrymakkaraa ja pillimehua ja menimme syömään eväitä grillikatokseen. Vaikka eihän se ihan näin suoraviivaisesti sujunut. Ennen kuin pääsimme kahvioon, neiti Vilkastus katseli Pikku-Niihaman rannassa kahlaavaa koiraa, pomppi lätäköissä ja raahasi perässään tuulen pudottamaa männynoksaa. Tämän jälkeen ei ollut enää tarvetta käyttää alueen hiekkalaatikkopalveluja leluineen, vaikka sellaistakin olisi ollut tarjolla.

Minä vilkuilin hieman ulkokuntosalivälineiden suuntaan, mutta makkaran jälkeen en jaksanut enää ajatella jalkaprässin työntelyä. Kiva retki joka tapauksessa, ehkäpä seuraavalla kerralla otamme enemmän kuntoilun kannalta.

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: ****

Miten sinne pääsee: Busseilla 16, 18, 28 ja 90M. Jää pois Irjalankadun pysäkillä ja kävele parin kilometrin matka majalle. Lenkkeile kauempaa. Tai tee niin kuin me, autolla perille saakka ja takaisin…