Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2013

Marjamäen Pajutila ja suklaaöverit

Kangasala, Pirkanmaa, , , , , ,

Marjamäen Pajutila Kangasalla on hämmentävä sekoitus vanhaa maatilaa, pajutöitä ja sisustusmyymälää.

Ensi kertaa Pajutilalle saapuva voisi erehtyä pitämään paikkaa kotiseutumuseona.  Maatilan pihapiirissä on vanhoja työkaluja ja puuveistoksia ja aitauksessa laiduntaa jokunen lammas. Mutta samalla silmään pistävät kookkaat pajutyöt, jotka esittävät eksoottisia eläimiä ja kummia otuksia. Pääroolissa Pajutilalla ovat kuitenkin sisustusesineet. Sekä ulkokojuissa (ainakin kesäaikaan) että sisällä on myynnissä uusvanhoja sisustustavaroita, joiden tyyliä kuvailee parhaiten sanapari keskieurooppalainen maalaisromantiikka.

Marjamäen Pajutila

Myymälän tavaratarjonta painottuu keittiötarvikkeisiin ja koriste-esineisiin, mutta tänä kesänä käydessäni huomasin myynnissä olevan naistenvaatteitakin. Vaatteet vaikuttivat hyvälaatuisilta toimistoasuilta, mutta kovin pitkään en ehtinyt niitä tutkia, sillä huomioni vei neiti Vilkastuksen saattaminen myymälän läpi ilman tavaravaurioita.

Osa Pajutilan sisustustavaroista on minun makuuni varsin kitschiä – tyyliin pulleita kipsienkelilapsia – mutta on joukossa  myös tyylikkäitä skandinaavistyyppisiä sisustustarvikkeita. Tällä kertaa kiikutin kassalle nätin lasisen saippuakipon vessan koristukseksi.

Marjamäen Pajutila

Pajutilan kahvila on oma lukunsa: täällä ei tarvitse tyytyä voipullaan, muovitettuun sämpylään tai juhlamokkaan. Suolaisennälkään kahvilassa voi nauttia erilaisia suolaisia, italialaistyyppisiä leipäsiä. Erikoiskahvit tehdään huolella itse – ja oli muuten hyvää cappucinoa. Leivonnaisvalikoima tyydyttää pahimmankin sokerinnälän, sillä tarjolla on aina montaa sorttia toinen toistaan makeampia kakkuja. Aiemmin kesällä maistoin crème brulée -kakkua, joka oli melko uskollisesti paahtovanukkaan makuinen. Tällä kertaa armas siippani valitsi meille kahvin oheen mehevän porkkanakakun ja hurjan kokoisen palan amerikkalaista suklaakakkua. Viipaleessa oli enemmän suklaata kuin kakkua, ja teki tiukkaa tuhota yksi palanen kolmen henkilön voimin! Öyh.

Marjamäen Pajutila

Pihapiirissä lapset voivat juoksennella vapaasti ja pajutöissä ja aitauksessa laiduntavissa lampaissa riittänee pienimmille joksikin aikaa katseltavaa. Sisätiloihin ei voi viedä vaunuja tai lastenrattaita, eikä siellä niiden kanssa mahtuisikaan pyörimään. Pienten lasten perään on kuitenkin syytä katsoa sekä ulkona että sisällä: ulkona lapsi saattaa päästä karkaamaan pienen lammen suuntaan ja sisällä on paljon jännän näköistä lasitavaraa, jotka helposti lipsahtavat lattialle. Kahvilassa on pari syöttötuolia lapsiasiakkaita varten.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys:  **

Lapsiystävällisyys: ***

Miten sinne pääsee: Matkahuollon Tampereen seutuliikenteen reittioppaan mukaan Tampereen keskustasta voi ajaa seutuliikenteen bussilla nro 70 Kangasalan Pikkolaan, josta matkaa jatketaan ”bussilla” – ei mainintaa linjan numerosta tai liikennöitsijästä. Mutta periaatteessa sinne siis pääsee bussilla. Tampereen keskustasta tilalle on noin 17 kilometriä, joten tila on myös reippaan pyöräilymatkan päässä.

 

Kirjamuseo Pukstaavi – suositeltava museo ja kiva kahvila

Pirkanmaa, Sastamala, , , ,

Herra Hakkaraisen talossa käydessä kannattaa varata aikaa vierailla myös kirjamuseo Pukstaavissa. Tai, lukemisen ystävänä voisin sanoa myös: Pukstaavissa käydessä lapsiperheen kannattaa poiketa myös Herra Hakkaraisen talossa. (Ei-lapsiperheille Hakkaraisen talo voi olla aika hc, sen verran siellä on vilinää ja mekastusta.)

Kirjamuseo Pukstaavi

Mukavasti jaksotettu näyttely kertoi suomalaisen kirjan ja lukemisen historiasta aikakausittain ja genreittäin. Pienen lapsemme kärsivällisyys ei kuitenkaan riittänyt pitkiin seisoskeluihin, joten meillä Pukstaaviin tutustuminen jäi melko nopeaksi läpikävelyksi. Pitää siis palata museoon joskus toiste!

Kirjamuseo Pukstaavi

Myös Pukstaavissa oli lapsille näkemistä ja kokemista: museon seiniä kiersi hauska Tatu ja Patu –pienoisjuna ja Kiljusten herrasväki –näyttelyssä lapset pystyivät uimaan pallomeressä, piirtämään seinille tai karkaamaan koululuokan ikkunasta.

Pukstaavissa on myös kelpo kahvila, josta saa lounasaikaan salaattia, keittoa ja lihapulla-annoksia. Maistamamme lihapullat ja kreikkalainen salaatti olivat oikein maukkaita. Myös mustikkapiirakka puolusti paikkaansa.

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ****

Lapsiystävällisyys: ****

Miten sinne pääsee: Vammalaan pääsee oman auton lisäksi bussilla Tampereelta ja Turusta tunnin välein. Lisäksi  juna pysähtyy Vammalassa muutaman kerran päivässä

Herra Hakkaraisen talo

Pirkanmaa, Sastamala, ,

– Herra Hakkarainen puri mua ja Fiinaa, raportoi kaksivuotiaamme, neiti Vilkastus, käytyään Herra Hakkaraisen talossa Sastamalassa. Tosiasiassa Herra Hakkarainen ei äitynyt ihan noin hurjaksi, vaan saapasteli rauhassa ympäriinsä kierroksellaan. Fiina, siskoni pentukoira, sen sijaan purra nakersi Herra Hakkaraisen kintaita.

Herra Hakkarainen on Mauri Kunnaksen unissaan kävelevä piirroshahmo, joka esiintyi ensimmäisen kerran Yökirja-lastenkirjassa. Herra Hakkaraisen talo puolestaan on lasten elämystalo, jossa on monipuolisesti tekemistä ja kokemista.

Saavuimme Herra Hakkaraisen talolle puoli yhdentoista aikaan aamulla, jolloin paikassa oli ehkä yksi perhe meidän seurueemme lisäksi. – Aika hiljaista täällä, pohdimme, ja valikoimme rauhassa, mitä tekisimme. Ensimmäiseksi suuntasimme pihalle, jossa neiti Vilkastus ajeli polkuautolla. Tai ajeli ja ajeli, tosiasiassa äiti joutui vielä työntämään ja ohjaamaan autoa. Autoradalla saattoi pysähtyä tankille tai ilmaamaan renkaat, ja poliisilaitoksellekin pääsi käymään oikein sisällä saakka.

Kun lopettelimme ajokierrosta, pihalle tupsahti kymmenisen lapsiperhettä lisää ja Herra Hakkaraisen talossa oli yhtäkkiä tungosta: suurin ryysis syntyi juuri ennen Herra Hakkaraisen unissakävelykierroksen alkamista klo 11.[1]

Herra Hakkaraisen talo

Kaksivuotiaalle kävelevä Herra Hakkarainen oli sen verran iso ja jännä hahmo, että sitä piti paeta äidin syliin. Isommat lapset kättelivät ja halailivat Hakkaraista. Ne ketkä malttoivat: talossa on monta hauskaa kolkkaa, jossa saattaa laskea liukumäkeä, tutkia avaruutta tai leikkiä Sir Artturin ritareita.

Herra Hakkaraisen talo

Talo on monessa kohtaa mitoitettu lasten mukaan, joten aikuiset saavat kumarrella tai kyykistellä mahtuakseen. Rakennuksessa on paljon portaita, eikä siellä pysty liikkumaan vaunujen tai rattaiden kanssa. Meidän pitikin jättää vauvan vaunut niille varattuun nurkkaukseen.

Herra Hakkaraisen talo lienee hauskin kolmevuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Oma taaperomme oli paikassa vielä vähän hoomoilasena, vaikka hänellekin koitti riemun hetkiä muun muassa liukumäessä.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Vammalaan pääsee oman auton lisäksi bussilla Tampereelta ja Turusta tunnin välein. Lisäksi  juna pysähtyy Vammalassa muutaman kerran päivässä. 


[1] (TOTUUS Herra Hakkaraisesta: Herra Hakkaraista säilytetään kellarissa häkissä, josta se päästetään kahdesti päivässä ulos. Hakkaraisella on kuitenkin jatkuvasti mukanaan vartija, ns. saattaja, joka pitää huolta, ettei otus karkaa tai – jotain pahempaa. Miksi luulette sen rakentaneen talonsa houkuttelemaan  lapsia? — Kehottaisin suhtautumaan terveellä varauksella myös Muumeihin, jotka on eristetty sille yhdelle saarelle Naantalin edustalle.)

 

Minetti-jäätelökioski

Pirkanmaa, Tampere,

Keväällä uutisoitiin, että Minetti-jäätelökioskit palaavat Tampereelle. Mikä ihmeen Minetti? hämmästelin uuspirkanmaalaisena. Ilmeni, että Minetti-jäätelöä on tehty Tampereella 1920-luvulta lähtien. Valmistus oli jossain vaiheessa lopahtanut, mutta nyt Minettiä sai taas. Vaihtoehtoja pingviineille ja ingmaneille, sitähän oli pakko kokeilla!

Helteisenä kesäpäivänä Minetti-jäätelökioskille Tampereen Mustanlahden satamassa oli pitkä jono. Ei haittaa, pohdimme seurueemme kanssa, olisi ainakin hyvää aikaa päättää, mitä jäätelöitä halusimme maistella. Kioskin oikealla puolella oli näyttävä ständi, jossa oli laaja makuvalikoima. Ottaisinko cappuccinon, vadelman vaiko limoncellon?

Minetti-jäätelökioski

Valinnanvaraa tuntui olevan liiankin kanssa! Mutta kun pääsimme vihdoin tiskille, selvisi, että makuja olikin vain muutama, ja ne oli listattu kioskin takaseinään. Piti siis valita uudelleen. Tunsin takanajonottajien hikisten katseiden porautuvan selkääni, kun pohdimme makuvaihtoehtoja.

Pikaisten päätösten jälkeen seurueemme sai maisteltavakseen banaani-, limoncello- ja tiramisujäätelöt. Yksi pallo oli melkoisen iso, joten esimerkiksi kahden pallon maistelucombo oli mahdoton ajatus. Harmillista, olisi ollut hauskaa kokeilla useampia makuja. Yksi pallo maksoi 2,50 €, kaksi olisi ollut 4,5 € ja kolmen maun monsteri 6 €.

Minetti-jäätelökioski

Jäätelöt olivat yllättävän kermaisia, eivät italialaistyyppisen kevyitä, kuten olin odottanut. Siinä mielessä jäätelö oli pienoinen pettymys. Maut olivat melko voimakkaita. Etenkin banaanijäde oli todella banaaninen, ja kolmehenkisen poppoomme mielestä testivalikoimamme paras. Limoncello maistui makealta sitruunalta – alkoholin tuoma kirpeys kaiketi puuttui. Tiramisu.. Noh, ei siitä ainakaan parhaat tiramisu-kakut tulleet mieleen, lähinnä jonkin sortin suklaa.

Suurin miinus jätksipaikalle tuli kuitenkin ympäristöstä. Vaikkakin järven rannalla, satama on rauhaton paikka istua ja oleskella viereisen Paasikiven-Kekkosentien kiihkeän liikenteen vuoksi. Kioski on myös läntätty parkkipaikan viereen, joten siinä missä toiset katselevat kohti Näsijärveä ja Särkänniemeä, toiset taas näkevät parkkeerattuja autoja, asfalttipihaa ja vilkkaasti liikennöidyn tien. Mikäli kioski olisi muutaman kymmenen metrin päässä oikealla, rantaravintoloiden ja rannan välissä, paikka olisi suojaisampi ja viihtyisämpi. Ratinan kioski (jossa en ole käynyt) lienee viihtyisämmällä paikalla. Toki jäätelökioskien aika ylipäätään alkaa tältä kesältä olla ohi. Pian Minettiä saa myös Rautatieasemalle ja Koskikeskukseen avattavista jäätelökahviloista.

Viihtyisyys: **

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: ***

Miten sinne pääsee: Tampereen keskustasta Mustaanlahteen pääsee vaikka kävellen tai fillarilla, mutta myös bussilla nro 16.