Aihearkisto: Tampere

Sorsapuisto ja kaksi vilkasta lasta: toimintaohje

Menneinä aikoina saatoin istuskella puistossa aurinkoisina päivinä tuntikausia hyvän (tai tentti-) kirjan, eväiden ja jäätelön voimin. Nyt puisto-oleilussa on eri tahti.

Tampereen keskustan puistoista – joita ei niin viljalti ole – Sorsapuisto tarjoaa eniten ajanvietettä pienille lapsille leikkipuistoineen ja lintuineen. Sorsapuiston soinnukas nimi juontuu puiston lampeen 1930-luvulla istutetuista sorsista. Istutettiin ankkoja ja hanhiakin, mutta ilmeisesti ”sorsa” sopi paikallisten suuhun niin mukavasti, että juuri tästä lajista saatiin puistolle nimi. Sorsia puistossa on edelleenkin, samoin kuin tietysti lokkeja sekä, hämmästyttävää kyllä, erityisesti kanoja häkeissä.

20160612_152957
Alkukesän laiskana sunnuntaina pakkasinkin eväät kassiin ja suuntasin lasten kanssa Sorsapuistoon. Jotain Sorsiksen suosiosta nuorisomme keskuudessa kertoo se, että neiti Vilkastus harkitsi taannoin jopa Särkänniemen korvaamista Sorsapuiston reissulla. Saimme onneksi  puhuttua hänet ympäri. Siispä nyt muksuja ei tarvinnut houkutella lähtöön. (Tosin ei kyllä yleensäkään tarvitse, jos vain löydämme kolmivuotiaan karkulaisen jostain verhon takaa ja saamme pidettyä kiinni sen verran, että saamme puettua hänelle housut tai jonkin muun hänen mielestään tarpeettoman vaatekappaleen.)

Puistoon saavuttuamme toimivaksi osoittautui seuraava toimintajärjestys:

  1. Piknik-henkinen eväiden syöminen. Neiti Vilkastus levitti kanssani viltin, ja purimme repusta voikkarit, vesimeloniviipaleet ja pillimehut, äidille vettä. Pienellä motivoimisella lapset söivät leivätkin loppuun ja hotkivat vesimelonit. Meidän perheessä ei jäädä ihailemaan maisemia tai muuten viltille istuskelemaan, ja tälläkin kertaa ipanat kimposivat pystyyn vesimelonin mehut suupielestä valuen, juoksivat hetken ympyrää – kirjaimellisesti – ja halusivat sitten mennä ruokkimaan sorsia. Kokosin kamat kasaan ja rantaan. Mutta voi!20160612_152006
  2. Sorsien ruokinta. Vielä pari vuotta sitten sorsia sai syöttää ja samalla pelätä turhan lähelle vaappuvia räpyläjalkaisia sekä taivaalta syöksähteleviä lokkeja. Nyt ruokinta oli kielletty, ihme juttu. Laitoin linnuille varaamani kuivettuneen kakkupohjan takaisin reppuun.
  3. Jäätelö ilahduttaa aina! Haimme siis jädet Minetti-kioskilta. Tässä jonossa lapsetkin jaksoivat seistä.Lähimatkailija Sorsapuisto Minetti jäätelö20160612_142617
  4. Häkkikanojen katselu. Eksoottiset pörröiset kanalajit eivät juuri lapsia hätkähdyttäneet, mutta onneksi kukko kiekui jatkuvasti. Ja toveri Toimelias vastasi huutamalla sille takaisin ”Kukkokiekuu”. Se riitti viihdykkeeksi noin seitsemän sekunnin verran. Sitten kiirehdittiinkin jo:
  5. Leikkipuistoon! Isolla leikkialueella on monipuolisesti välineistöä ja tilaa juosta. Kiipeily ja keinuminen ovat meidän lasten mielestä ylitse muiden ja erityisesti isossa pyörivässä keinussa lapset saavat tuntuvat vauhdit (itseä oksettaisi varmaan 10 sekunnin jälkeen).

Parin tunnin reissun jälkeen olin tyytyväinen sekä reissuun että sen päättymiseen. Ehkä vielä jonain päivänä loikoilemme koko poppoo kirjoja lukien viltin päällä esim. Arboretumissa. Sitä odotellessa Sorsapuisto on ihan hyvä valinta, koska tekemisen määrä ja taso on pienille lapsille varsin mukava.

Vapriikki, lapsellisen hyvä paikka

– Äiti, mennäänkö museoon, kyselee neiti Vilkastus silloin tällöin. Olen hieman ihmetellyt moista kultuurinjanoa, sillä totta puhuen olemme suosiolla käyneet useimmat museoreissut ilman lapsia. Sen verran sydämestä ottaa, kun pieni torpedo rynnii arvoteosten äärellä. Ja sydämestä ottaa sekin, vaikka eri tavalla, että joutuu puolijuoksua vilkaisemaan vuoden tärkeimmän näyttelyn pääkohdat ja poistumaan sitten kiukuttelevan kullannupun kanssa kahvilaan, koska on jo välipala-aika.

Mutta onneksi Tampereella on Vapriikki, jonne on helppo lapsellisen käydä. Museokeskuksessa on useita vaihtuvia näyttelyitä, Luonnontieteellinen museo, Suomen Jääkiekkomuseo, Mediamuseo Rupriikki, Postimuseo ja Kivimuseo. Nähtävää siis riittää, samoin kuin tilaa juosta ja mennä.

20160221_144739 (Medium)

Luolakarhu, grr

Olin lukenut lehdestä, että tänään sunnuntaina Vapriikissa on Lasten museopäivä, jolloin lapsille on järjestetty puuhaa ja opastettuja kierroksia. – Sinnepä mennään, totesin miehelleni, ja niinhän me mentiin. Ovella olin kuitenkin vähällä pyörähtää takaisin: lippujono kiemurteli monta mutkaa ja normaalisti niin avara aula kuhisi lapsiperheitä. En ollut tullut ajatelleeksi, että aika moni muukin kiinnostuisi lapsipäivästä. Kaiken lisäksi parhaillaan menevä näyttely, Jääkauden jättiläiset mammutteineen, on normaalistikin huippusuosittu.

Siippa kuitenkin suhtautui asiaan rennosti ja suostutteli minut jäämään. Niin jonotimme kiltisti liput ja taistelimme tiemme tungoksen läpi Jääkauden jättiläisiin. Lippujen jonottamisen takia myöhästyimme lasten opaskierrokselta vartin verran. Sain joukon kuitenkin kiinni neiti Vilkastuksen kanssa ja kuuntelimme opastusta hetken. Tai ainakin minä kuuntelin. Neiti Vilkastus kiskoi minua kädestä eteenpäin, ja niin jatkoimme matkaa. Sain häthätää vilkaista kymmeniä tuhansia vuosia vanhat ihmis- ja eläinfiguurit – jotka erityisesti sykähdyttivät minua, ex-historianopiskelijaa – ja tuijotella hetken luolakarhua.

Lähimatkailija Vapriikki Jääkauden jättiläiset

Lähimatkailija Vapriikki luolakarhu
Mutta luolakarhu pelotti lasta, ja poistuimme näyttelystä.

Den glider inte

Sitten hakeuduimme Jääkiekkomuseoon, jonne mies oli mennyt jäähdyttelemään toveri Toimeliaan kanssa. Museon, tai oikeastaan näyttelyn, psykososiaalisesti jännittävin yksityiskohta on ikuisena loopina pyörivä MM-95-ottelu. Huhhuh, sanon minä, eikö siitä traumasta voitaisi jo toipua. Jääkiekkomuseossa pääsee myös lämimään mailalla ja kiekolla maaliin, joka mittaa lyöntisi osumatarkkuuden ja voiman. Siihen aitioon olikin jonoa muuten rauhallisessa näyttelyssä.

Meidän lapset syttyivät erityisesti Luonnontieteellisen museon lasten puuhapisteisiin. Siellä voi mm. ryömiä parinkin eri puun halki ja kokeilla, miten painava on jänis (tai sen painoinen säkki). Neiti Vilkastusta kiinnosti kovasti vitriinikurkistus järven vedenalaiseen maailmaan.

Lähimatkailija Vapriikki luonnontieteellinen museo
Muut kävijät kuuluivat henkäilevän kauhistuneesti metsämaisemaan rekonstruoidun ihmisen luurangon äärellä – meidän lapset ohittivat sen olankohautuksella (tai ymmärtämättä, mistä on kyse).

Ravintolaruokaa tarjolla

Sitten pitikin suostutella lapsia lähtemään. Vapriikissa huomionarvoista on se, että siellä ei ole vain kahvilaa vaan ihka oikea ravintola. Näin ollen museossa saa lounasta myös viikonloppuisin, ja olemmekin aiemmin syöneet siellä ihan kelpo aterioita. Tällä kertaa jätimme ruoat ja myös kahvit väliin ja palasimme kotiin tekemään pitsaa (jes).

Hiki liki kissakahvilassa

Millaiseksi sinä kuvittelet kissakahvilan? Minulle kissakahvila toi mieleen – älkää kysykö, miksi – harmaan huoneen, jossa on metalliset pöydät ja tuolit ja jossa saa juoda pahvimukista juhlamokkaa mouruavien kissojen pyöriessä jaloissa.

Koska kissat kuitenkin ovat noin ylipäätään kivoja otuksia ja neiti Vilkastuskin kulkee nykyisin pehmokissa kainalossa joka paikkaan, kissakahvilaan teki mieleni. Taivuttelin mukaan myös konseptiin hieman epäluuloisesti suhtautuvan – siis epäluuloisemmin kuin minä, jonka mielikuva kattikahvilasta oli kertakaikkiaan hohdokas – mieheni. Lapsille puolestaan ei tarvinnut kuin mainita sana ”kissa” ja he olivat myytyjä.

Kissakahvila Purnauskiksen kissa
Näin ollen suuntasimme Tammelan kaupunginosaan. Kissakahvila Purnauskiksen sijainti oli poppoollemme sopiva sikäli, että vieressä on Emil Aaltosen leikkipuisto, joten pystyimme yhdistämään kattien silittelyn ja ulkoilun. Nerokasta! Tai sitten ei-nerokasta, koska ulkona oli kylmä ja toppavaatteissa kahvittelu on lämpöistä hommaa.

Ja kahvilassa kului tovi jos toinenkin. Onneksemme saimme pöydän, sillä mitä ilmeisimmin ainakin lauantaisin paikka on varsin suosittu ja ovelle koputtelijoita riitti. (Kahvilan ovi on lukossa, jotteivat kisut pääse livahtamaan ovesta ulos asiakkaiden sitä aukoessa.) Ainakin lauantaisin kahvilaan kannattanee tehdä pöytävaraus(!). Viimeistään sisälle astuessamme ja kenkiä riisuessamme jännät ennakkoluuloni murenivat ja arvioin kahvilan sisustukseltaan varsin viehättäväksi. Kyllä täällä voisi viihtyä.

Valitsimme paikat matalasta pöydästä, jonka ääressä istuimme lattialla tyynyjen päällä. Kahvilassa oli pöytiintarjoilu, josta iso plussa, sekä hyvä valikoima erilaisia kahvi- ja teejuomia, josta iso iso plussa. Listalla olisi ollut myös suolaisempaa palaa, mutta tällä kertaa maistelimme kahveja, kakkua ja raakasuklaata, lapset kaakaota ja mehua. Päivän kakku oli herkullinen ja raakasuklaakin maukasta.

Kissakahvila Purnauskis Tampere Lähimatkailija
Kissateemainen cappuccino!

Katit eivät suinkaan kiehnänneet jaloissa, vaan lojuivat raukeina lempipaikoillaan. Kahvilan pitäjä (tai ainakin palveluun intohimoisesti suhtautuva asiakaspalvelija) opasti meidät paijaamaan yksilöä, jota eivät pienten lasten käpälöinnit häirinneet. Lapset saivat myös antaa kissalle naksuja.

Kissojen lisäksi kahvilassa oli akvaario, jota lapsemme kävivät tuijottelemassa. Nuorempi muksuistamme, toveri Toimelias, esitteli itsensä kaloille ja muutenkin tarjosi niille juttuseuraa. Kalana arvostaisin tätä elettä. Myöhemmin kahvilanpitäjä (tai siksi luulemani) tarjosi kaloille herkkuevästä, verimatoja, ja lapsemme saivat seurata, miten kalat napsivat punaisia, kiemurtelevia toukkia suihinsa. Nami.

Kissakahvila Purnauskis akvaario
Kahvila oli siis lapsille toimelias paikka. Me aikuiset olimme kuitenkin hieman pää pyörällä, kun pääsimme kahvilasta ulos. Paikassa oli rento mutta samalla hieman kiireisen oloinen meininki. Asiakkaille sekä saapuminen että lähteminen oli kaoottista. Samaan aikaan oli ihmisiä tulossa ja menossa, ja ovensuussa riisuttiin ja puettiin ulkovaatteita tungoksessa. Myös kassa sijaitsi ovensuussa, ja sinne maksettiin pääsymaksu saapuessa (à 5 € per henkilö) ja kahvilatuotteet pois lähtiessä.

Siinä sitten jonotat maksamaan laskua samalla kun toinen aikuisista hakee vapauden riemusta karkuun kirmailevaa toveri Toimeliasta kahvilan toisesta päästä ja yrittää pukea molempia muksuja. Bonuksena etsimme vielä kadonneita kenkiä ja rukkasia. Hiki tuli, eikä se johtunut pelkästään edellä mainituista toppavaatteista.

Meidän kohdallamme kissakahvila ei suoranaisesti laskenut verenpainetta, mutta muilla seurueilla näytti olevan rauhallisempaa. Pääsymaksu rajoittaa sen verran, ettei kahvilasta varmasti kantapaikkaamme tule, mutta se voisi toimia tuoreena elämyksenä kaupungissa vieraileville tuttaville ja sukulaisille. Siispä varautukaa, kesävieraat!

Tampereen Valoviikot ilahduttaa kaamoksessa

Kyllä aina sydäntä lämmittää, kun arkista ympäristöä piristetään jollain kauniilla. Tampereen Valoviikot onkin aivan mahtava idea. Koristaa nyt keskellä pimeintä vuodenaikaa kaupunki valokuvioilla, niin lampuilla kuin valograffiteillakin. Idea ei ole viidessäkymmenessä vuodessa vanhentunut, päinvastoin.

Lähimatkailija Tampereen Valoviikot ketut

Marraskuun viimeistä viikkoa oli vietetty molempien lasten angiinan merkeissä, ja olimme kaikki melko nuutuneita. Niinpä lähdimme etsimään ilahdutusta kaamoksen keskelle Hämeenkadun valoista. Sitä ennen tankkasimme mainossa ravintola Borneossa, joskin nuorin meistä kieltäytyi syömästä ja ehdotti jatkuvasti ”Mennään pois”. Kun ehdotukset alkoivat olla kovaäänisiä ja tavaroiden paiskomisella säestettyjä, meille tulikin jo kiire lähteä ulos. Ehkä, ehkä jonain päivänä vielä syömme ravintolassa siististi ja nätisti, kaikki neljä.

Sitten Hämeenkadulle. Jätimme auton Hämpin Parkkiin, joka sekin on omilla valokuvioillaan koristeltu. Aloitimme varsinaisen tiirailun kuitenkin Stockmannin jouluikkunasta, jossa oli mukavasti satumaista tunnelmaa. Ja lapsille oma koroke, jotta pienet nenät ylettyisivät oikealle kohdalle painamaan ikkunaan pyöreitä jälkiä.

Lähimatkailija Tampereen Valoviikot Stockmannin ikkunaYksityiskohtia vilisevässä ikkunassa oli paljon katseltavaa. Lapsista kiehtovin näky taisi olla puun kannosta hetkeksi avautuva luukku, jonka takana oli milloin tonttuja askartelemassa lahjoja, milloin lahjapaketteja ym. pikkuruista.

Seuraava etappi oli pieni puinen lava, jonka funktio on jäänyt minulle hieman epäselväksi. Mutta kivahan se oli valaistuksineen ja lapset juoksivat siinä tovin ympyrää.Lähimatkailija Tampereen Valoviikot lava

Lähimatkailija Tampereen Valoviikot valopallot

Isot valopallot heiluivat tuulessa kun jatkoimme myrskyistä Hämeenkatua eteenpäin. Bongailimme valokuvioista pöllöjä ja kettuja. Nostimme lapset ihastelemaan Tammerkosken maisemaa ja tuijottelimme hetken Keskustorin isoa joulukuusta.

Lähimatkailija Tampereen Valoviikot Tammerkoski
Kadun länsipäässä Sokoksen näyteikkuna oli aika vaisu verrattuna siihen toiseen isoon tavarataloon. Neiti Vilkastusta tosin kiehtoivat näyteikkunan pullat ja muut herkut, ja hän pohti, mahtoivatko ne olla oikeita. Mutta sitten herkkusuutakin alkoi palella, ja päädyimme pikaiseen kotiinpaluuseen. Valoista jäi paljon näkemättä – mm. Finlaysonilla on kaiketi aika hienot näkymät – mutta nyt reissu oli sopivan pienimuotoinen sairastupalaisillemme.

Ps. Tiiättekö mikä olisi vielä mahtavampaa kuin Valoviikot? Opaskartta, joka paitsi kertoisi eri kuvioiden paikat, myös niiden taustoja. Jos vaikkapa kännykkään saisi sellaisen sovelluksen, lataisin heti!

Härmälän (kadonnut) huvilarannikko

Tampereen Härmälässä on ihmetyttänyt rakennus kuin karamelli: vanha kaunis puutalo, jossa on torni, veranta ja hienon koristeelliset ikkunat.

Lepola ja sen kauniisti valaiseva, ylivalottunut taivas.
Lepola ja sen kauniisti valaiseva, ylivalottunut taivas.

Vielä enemmän hämmästelimme, kun tajusimme, että rakennuksessa on päiväkoti. Johan on lapsilla satutalo!

Eivät lapset ihan missä tahansa vanhassa talossa leikikään, vaan Lepolan huvilassa – ainoassa rakennuksessa, joka on jäljellä Härmälän huvilarannikkona tunnetusta herrasväen asuinalueesta. Ensimmäiset huvilat rakennettiin 1880-luvulla.

Mitä huviloista on jäljellä tänä päivänä? Lähdimme ottamaan asiasta selvää eräänä aurinkoisena, lähes kesäisen lämpimänä syyskuun päivänä.

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut on loihtinut Tampereen historiasta kiinnostuneille erilaisia kulttuuriraitteja, joiden kartat ja selostukset voi ladata netistä ja joiden avulla saa mukavasti uusia näkövinkkeleitä eri alueiden kulttuurihistoriaan. Tamperetta voi tallustella vaikkapa Väinö Linnan, Anni Polvan Tiina-kirjojen tai Juicen jalanjäljissä. Yksi kulttuuriraiteista on Härmälän huvilarannikko.

Metsolan rajapylväät

Niinpä sitten seistä tönötimme kartta kourassa Härmälänrannassa kulkevalla hiekkatiellä ja tähyilimme metsään paikassa, jossa ensimmäinen huvila kaupungista tullessa, Metsola, oli aikoinaan sijainnut. Löysimme tonttia rajanneet betonipylväät, mutta muuten näkyi pelkkää puskaa. Jari käveli polkua pitkin metsään, mutta palasi olkiaan kohautellen: ei löytynyt edes raunioita. Tjaha, olikohan muistakaan mitään jäljellä.

Toista kohdetta, Jensenin huvilaa, etsimme ensin väärästä kohdasta ja turhauduimme vielä enemmän. Ei jumansgeega, eihän täällä ole yhtään mitään… Kunnes tajusimme, että huviloiden välillä olikin ollut paljon enemmän matkaa kuin kartalla näytti.  Varsinaisella Jensenin huvilan kohdalla polku oli sen verran leveä, että rytyytimme yksivuotiaamme vaunuilla iloisesti eteenpäin kohti pusikkoa. Täällähän mahtuu kulkemaan!

No hetken kuluttua ei enää ollutkaan ihan niin auvoista. Polku oli kyllä edelleen leveä, muttei järin tasainen. Oli juurakkoa ja isoja kiviä. Yksivuotias sai välillä ilmakyydin, kun kannoimme rattaita ilmassa eteenpäin, välillä keikkui iloisesti, kun jyräsin juurien yli yllättävän kestävillä matkarattaillamme. Tuli tehtyä tehokas käsitreeni samalla.

Yksi meistä oli vähemmän tyytyväinen retkeen. Taustalla esittäytyy sileääkin sileämpi kulkuväylämme.
Yksi meistä oli vähemmän tyytyväinen retkeen. Taustalla esittäytyy sileääkin sileämpi kulkuväylämme.

Mitä sitten löytyi? Jensenin huvilan valtavan lipputangon nysä, Hagbergin huvilan kaareva perustus, Enqvistin huvilan suihkulähteen rengas. Tarpeeksi, jotta vilkkaalla mielikuvituksella pystyi näkemään herrasväen lekottelevan pihatuoleissa jääteetä siemaillen. Polvihousuisia poikia pelaamassa krokettia ja tyttöjä pitkissä mekoissaan juoksemassa nurmikolla isoa vannetta pyörittäen.

Samalla mieli oli haikea. Kauniit rakennukset oli aikoinaan päästetty rapistumaan ja lopulta purettu pois. Rantaosuus on toki viehättävä metsänäkin, mutta mikä kulttuurikohde se olisikaan ollut säilyessään, Helsingin Linnunlaulun veroinen! Nyt jäljellä on enää Lepola – lasten ilona.

Tässä ryöppysi aikoinaan Jensenin huvilan suihkulähde
Tässä ryöppysi aikoinaan Enqvistin huvilan suihkulähde

Minettin toinen tuleminen

Viime kesänä testasimme Minetti-jäätelötehtaan jätskejä Mustanlahden kioskilla. Oli kuuma ja pitkä jono ja neiti Vilkastus karkaili ja tuska ja lopulta jäätelökin oli pettymys.

Päätin kuitenkin antaa Minettille uuden mahdollisuuden. Tilaisuuksiahan siihen on, koska  myyntipisteitä on nykyään ympäri kaupunkia. Lämpinänä alkukesän päivänä piipahdin Koskikeskuksen jätskikahvilassa – Suomen suurimmassa jäätelökahvilassa! –  hakemassa tötterön.

Minetti

Ja tällä kertaa se oli himputin hyvää. Voin suositella lämpimästi. Valitsin mauksi Ali Baban, joka oli liköörinen kermajäde ja aijai – ihanan kermaista ja maukasta ja huh.  Vei kielen mennessään.

Minetti
Minettin jäde on parhaimmillaan Ratinan rannassa nautittuna, ainakin helteellä.

Lenin-museon uudet tuulet

Lenin-museo uudistuu. Ja se haluaa asiakkaansa mukaan kehittämään ja ideoimaan, sanalla sanoen kertomaan, mitä he haluaisivat Lenin-museossa nähdä.

Koin bloggaaja-urani tähän astisen huipentuman, kun sain kutsun Lenin-museon työpajailtaan. Museo halusi kutsua eri tyylin ja taustan omaavia tamperelaisia blogin raapustajia käymään museossa ja kuulla mielipiteitä siitä, mihin suuntaan museota pitäisi kehittää.

Lenin-museo
Lepakkomies

Olin aivan innoissani: ensinnäkin museon kehittämisestä (koska museot ovat noin lähtökohtaisesti aivan mahtavia paikkoja, etenkin hyvin suunnittellut sellaiset) ja toisekseen siitä, että bloggaajien kuuleminen oli oman ammattini/opiskelujen kannalta varsin mielenkiintoinen idea.

Ilmeisesti kaikki bloggaajat eivät olleet ihan yhtä kiinnostuneita, sillä joukkomme oli varsin pieni. Itse asiassa meitä oli kaksi. Mutta museossa ei siitä lannistuttu! Sen sijaan erikoistutkija Mia Heinimaa piti meille hienon, jännittäviä tarinoita ja mielenkiintoisia yksityiskohtia sisältävä opastuksen.

Olen käynyt Lenin-museossa joskus opiskeluaikoinani, ja perusnäyttely näytti tutulta – ei ihme, sillä se on säilynyt muuttumattomana viimeiset 30 vuotta. Uudistumisen aika lienee siis nyt.

Lenin-museo
Koe aito retro!

Museo on pieni, vain kaksi näyttelysalia, joista toinen käsittelee Leniniä henkilönä ja toinen Leninin suhdetta Suomeen. Suomi-huoneessa on myös vaihtuvia teemoja, joiden esittelyyn ei kuitenkaan ole kovin isoa tilaa.

Museo itse määrittelee uudistumisen tavoitteeksi, että museo kertoisi Leninin henkilön rinnalla Neuvostoliiton historiasta ja Suomen ja Neuvostoliiton suhteista. Meitä vieraita kiinnostivat erilaiset ihmiskohtalot, kulttuurihistoria ja se, mitä Neuvostoliiton aikakausi merkitsi jokapäiväisessä elämässä Suomessa.

IMG_7456-2

Kierros herättikin minut ja Turistina kotikaupungissani -blogin Eeva-Marian pohdiskelemaan, mikä on ollut oma suhteemme Neuvostoliittoon. Vaikka Lenin-setä tuntuisikin kaukaiselta, Neuvostoliitto oli itänaapurimme 70 vuotta ja kaikilla yli kolmikymppisillä on siitä omakohtaisia kokemuksia ja muistoja. Jollain tavalla Neuvostoliitto kosketti kaikkien meidän elämää – vaikkei olisikaan käynyt Leningradissa sukkahousuja myymässä.

Lenin-museo.
Museokaupasta voit ostaa oman kapitalistipossun.

Mitä sinä haluaisit kokea Lenin-museossa?

Maisemat ja munkki houkuttelevat Pyynikinharjulle

Pyynikin näkötorni! Korkealle se pinnistää Pyynikinharjulla, tuolla maamme korkeimmalla pitkittäisharjulla. Se näkyy maamerkkinä kauas ja maisemat sen huipulta ovat huimat. Näkötornilla on myös yksi Tampereen suosituimmista kahviloista, jonka munkit ovat legendaarisia (ja nyttemmin myös Keskustorilla saatavina).

Pyynikin näkötorni

Harjulla riittää väkeä etenkin viikonloppuisin. Iskuryhmämme kävi paikalla lauantaina, jolloin näkötornin juurella parveili niin turisteja, polttariporukka kuin perusulkoiijoitakin. Lämmintä oli viitisen astetta, mutta siitä huolimatta terassilla istuskeli kahvittelijoita munkkien kera. Ulkopöytä oli meille vähän liian radikaali ajatus, mahtuisikohan sinne sisään?

Tsot tsot, ennen munkkikahveja täytyy ulkoilla! Näkötornilta lähtee useita kävelyteitä, joita pitkin pääsee niin harjulta alaspäin kuin Pispalan viehättäviä taloja katselemaan. Valitsimme tällä kertaa metsäreitin.

Pyynikin näkötorni

Pyynikinharjun maastot ovat helppokulkuisia. Metsäpolut ovat niin leveitä valtateitä, että pystyimme työntämään niillä lastenvaunuja. Juoksimme ja laukkasimme neiti Vilkastuksen kanssa lämpimiksemme ja neidille löytyi myös sopivan korkuinen kivikin, jolta hän hetken aikaa pomppi alas. Ihastelimme Pyhäjärven maisemia ja mieltä sykähdytti etenkin kotikonnuilta siintävä valtava Bauhaus-kyltti.

Palattuamme näkötornille kahvilan jono ulottui ulos saakka. Mietimme hetken, jaksaisivatko lapset odottaa, mutta päätimme sitten asettua jonon jatkoksi. Ja aika ripeästi sitten pääsimmekin tiskille ja saimme jopa paikan kahvilan sisältä.

Pyynikin näkötorni

Niin ikoninen kuin paikka onkin, suosiosta seuraa myös se, että kovin rauhallista kahvilassa ei ole, kun väkeä ravaa edestakaisin ja tiskille on jatkuvasti jono. Kahvien jälkeen ei pöytään viitsi jäädä rauhassa istuskelemaan, kun paikkaasi silmäilee useampikin kiinnostunut. Kesällä suosittelenkin terassia, jossa on lokoisaa olla (paitsi ampiaiskammoisille ei).

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys ****

Miten sinne pääsee: Pyynikinharju on kävelymatkan päässä Tampereen keskustasta. Näkötornin käyntiosoite on Näkötornintie 20.

Hyvä munkki(kahvila) Keskustorilla

Ah munkit, nuo suussasulavat herkut, joiden monimerkityksellisyys antaa aihetta moniin hyviin ja huonoihin vitseihin. Tamperelaiset tietävät, missä saa tuoreimmat ja maukkaimmat munkkieväät: Pyynikin näkötornin kahvilassa tietenkin. Nyt munkkeja saadakseen ei tarvitse enää vaivautua Pyynikille asti, sillä kahvila on avannut sivupisteen
Keskustorin kulmaan.

WP_20140214_001

Kieltämättä Keskustorin kahvila on saavutettavuudessaan erinomainen. Nytkin astuin
bussista ulos ja työnsin lastenvaunut kahvilaan sisälle. Pääsy oli helppo
matalan portaan ansiosta, mikä ei keskustan kivijalkaliikkeissä ole lainkaan itsestään
selvää (on tullut aika monta kertaa nosteltua vaunuja kauppoihin ja kahviloihin hiki
päässä – tai sitten olen kääntynyt ovelta pois mahdottoman tehtävän edessä).

Keskustakahvilat ovat usein kakkujen ja leivonnaisten runsaudensarvia.
Munkkikahvilan valikoima on suppeampi, mutta saa sieltä toki muutakin kuin
munkkeja, tähän aikaan vuodesta mm. laskiaispullia (jopa kaupungin parhaita?) ja
näemmä myös keittolounasta. Pääroolissa ovat kuitenkin munkit, ja syytä onkin. Ne
ovat nimittäin älyttömän hyviä, pehmeitä ja tuoreita ja maistuvat sopivasti
kardemummalta.

Pyynikin munkkikahvila

Kahvila on enemmän koko kansan paikka kuin naapurustossa sijaitsevat trendikkäät
kuppilat. Asiakkaina oli mummoja, raksamiehiä ja kahviloiden vakioasiakkaita eli
kuulumisia vaihtavia naisystävyksiä. Munkkikahvila on selvästi matalan kynnyksen
paikka piipahtaa kahveella vaikkapa bussia odotellessa. Sisätilat ovat kuitenkin
hieman karun oloiset. Tiedä sitten, tuliko tuntuma katon putkistoista vai pienistä
pöydistä, joiden välillä ei ollut tilanjakajia.

Pyynikin munkkikahvila

Niin, ja älkää huoliko, Lähimatkailija tulee käymään myös siellä alkuperäisessä
Pyynikin näkötornin kahvilassa, kunhan tässä säät hieman paranevat ja Pyynikille voi mennä ulkoilemaan.

Viihtyisyys: ***

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Munkkikahvila on Tampereen Keskustorilla, linja-autolaiturien vieressä ns. Sumeliuksen talossa.

Kahvila Tammerkosken yllä

Missä Tampereen keskustan kahvilassa on parhaat näkymät? Mahdollisesti Verkarannan Café Koskessa, jonka ikkunoista avautuu näköala suoraan Tammerkoskeen, Hämeensillalle ja Takon tehtaalle. Kesällä kahvilassa on myös terassi, joka ulottuu kosken päälle(!).

Verkaranta

Verkarannan perustoimintaa ovat vaihtuvat käsi- ja taideteollisuusnäyttelyt.  Satuin paikalle juuri kun tämänhetkistä Perinne tänään -näyttelyä vielä pystytettiin. Innokkaat vieraat eli minä ja vaunuissa nukkuva seuralaiseni sekä jokunen venäläinen turisti kiertelimme näyttelyä ilman kunnollisia näyttelytekstejä. Se oli hieman harmi, sillä monet asuista ja koristeista olivat varsin hienoja. Etenkin eräät korkokengät olivat herkulliset…

Verkarannassa pidetään myös taitopajoja, joissa käsityöimmeiset voivat duunata perinnepukuja, huopakoruja ja tietenkin poppanoita (aina näissä paikoissa tehdään poppanoita!). Verkkosivujen mukaan siellä myös pidetään vauvojen värikylpyjä keväämmällä, mikä täytyykin pitää itsellä mielessä.

Myymälästä voi hankkia enimmäkseen suomalaisia käsitöitä ja herkkuja kuten Suojärven suklaatilan tuotteita. Käsityöt ovat koriste-esineitä, saippuoita, kortteja ym., joita on helppo ostaa vaikkapa tupaantuliaisiksi.

Verkaranta

Olen testannut Verkarannan Café Koskea kahdesti parin viikon sisällä. Ensimmäisellä kerralla suuntasin kahvinhimoissani suoraan tiskille ja valitsin kahvin ja korvapuustin. Valitettavasti tämä puusti oli lekotellut uunissa hieman liian pitkään: se oli hipiältään tumma ja sisältä kuiva. Mutustellessani pullaa vaunuissa nukkunut seuralaiseni heräsi ja alkoi äänekkäästi vaatia ruokaa. Niinpä keikutin toisella kädellä vaunuja ja toisella imaisin pikavauhtia kahvin ja käntyn. Sitten suoriuduin ovesta ulos ja Koskikeskukseen, koskapa siellä on rauhaisat ja hyvät tilat vauvanhoitoon.

Toinen kerta oli onnistuneempi. Satuin paikalle lounasaikaan, joten testasin kahvilan uuniperuna-annoksen. Uuniperunaan tuli savuporo-juustotäyte ja se oli herkullista. Myös lisukkeena tarjottu salaatti oli maukasta. Söin lounasta katsellen Tammerkoskea ja Hämeensillan vilinää. Tänne täytyy palata kesällä, kun terassilla ei jäädy nenä.

Verkaranta

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ******

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Verkaranta on Tampereen keskustassa, kivenheiton matkan päässä Koskikeskuksesta Hämeensillan suuntaan.