Millaiseksi sinä kuvittelet kissakahvilan? Minulle kissakahvila toi mieleen – älkää kysykö, miksi – harmaan huoneen, jossa on metalliset pöydät ja tuolit ja jossa saa juoda pahvimukista juhlamokkaa mouruavien kissojen pyöriessä jaloissa.

Koska kissat kuitenkin ovat noin ylipäätään kivoja otuksia ja neiti Vilkastuskin kulkee nykyisin pehmokissa kainalossa joka paikkaan, kissakahvilaan teki mieleni. Taivuttelin mukaan myös konseptiin hieman epäluuloisesti suhtautuvan – siis epäluuloisemmin kuin minä, jonka mielikuva kattikahvilasta oli kertakaikkiaan hohdokas – mieheni. Lapsille puolestaan ei tarvinnut kuin mainita sana ”kissa” ja he olivat myytyjä.

Näin ollen suuntasimme Tammelan kaupunginosaan. Kissakahvila Purnauskiksen sijainti oli poppoollemme sopiva sikäli, että vieressä on Emil Aaltosen leikkipuisto, joten pystyimme yhdistämään kattien silittelyn ja ulkoilun. Nerokasta! Tai sitten ei-nerokasta, koska ulkona oli kylmä ja toppavaatteissa kahvittelu on lämpöistä hommaa.

Ja kahvilassa kului tovi jos toinenkin. Onneksemme saimme pöydän, sillä mitä ilmeisimmin ainakin lauantaisin paikka on varsin suosittu ja ovelle koputtelijoita riitti. (Kahvilan ovi on lukossa, jotteivat kisut pääse livahtamaan ovesta ulos asiakkaiden sitä aukoessa.) Ainakin lauantaisin kahvilaan kannattanee tehdä pöytävaraus(!). Viimeistään sisälle astuessamme ja kenkiä riisuessamme jännät ennakkoluuloni murenivat ja arvioin kahvilan sisustukseltaan varsin viehättäväksi. Kyllä täällä voisi viihtyä.

Valitsimme paikat matalasta pöydästä, jonka ääressä istuimme lattialla tyynyjen päällä. Kahvilassa oli pöytiintarjoilu, josta iso plussa, sekä hyvä valikoima erilaisia kahvi- ja teejuomia, josta iso iso plussa. Listalla olisi ollut myös suolaisempaa palaa, mutta tällä kertaa maistelimme kahveja, kakkua ja raakasuklaata, lapset kaakaota ja mehua. Päivän kakku oli herkullinen ja raakasuklaakin maukasta.

Katit eivät suinkaan kiehnänneet jaloissa, vaan lojuivat raukeina lempipaikoillaan. Kahvilan pitäjä (tai ainakin palveluun intohimoisesti suhtautuva asiakaspalvelija) opasti meidät paijaamaan yksilöä, jota eivät pienten lasten käpälöinnit häirinneet. Lapset saivat myös antaa kissalle naksuja.

Kissojen lisäksi kahvilassa oli akvaario, jota lapsemme kävivät tuijottelemassa. Nuorempi muksuistamme, toveri Toimelias, esitteli itsensä kaloille ja muutenkin tarjosi niille juttuseuraa. Kalana arvostaisin tätä elettä. Myöhemmin kahvilanpitäjä (tai siksi luulemani) tarjosi kaloille herkkuevästä, verimatoja, ja lapsemme saivat seurata, miten kalat napsivat punaisia, kiemurtelevia toukkia suihinsa. Nami.

Kahvila oli siis lapsille toimelias paikka. Me aikuiset olimme kuitenkin hieman pää pyörällä, kun pääsimme kahvilasta ulos. Paikassa oli rento mutta samalla hieman kiireisen oloinen meininki. Asiakkaille sekä saapuminen että lähteminen oli kaoottista. Samaan aikaan oli ihmisiä tulossa ja menossa, ja ovensuussa riisuttiin ja puettiin ulkovaatteita tungoksessa. Myös kassa sijaitsi ovensuussa, ja sinne maksettiin pääsymaksu saapuessa (à 5 € per henkilö) ja kahvilatuotteet pois lähtiessä.

Siinä sitten jonotat maksamaan laskua samalla kun toinen aikuisista hakee vapauden riemusta karkuun kirmailevaa toveri Toimeliasta kahvilan toisesta päästä ja yrittää pukea molempia muksuja. Bonuksena etsimme vielä kadonneita kenkiä ja rukkasia. Hiki tuli, eikä se johtunut pelkästään edellä mainituista toppavaatteista.

Meidän kohdallamme kissakahvila ei suoranaisesti laskenut verenpainetta, mutta muilla seurueilla näytti olevan rauhallisempaa. Pääsymaksu rajoittaa sen verran, ettei kahvilasta varmasti kantapaikkaamme tule, mutta se voisi toimia tuoreena elämyksenä kaupungissa vieraileville tuttaville ja sukulaisille. Siispä varautukaa, kesävieraat!