Surrealismia ja diskoilua: Lasten kulttuurikeskus PiiPoo

Satoi vettä. Neiti Vilkastus juoksi keittiön ja olohuoneen väliä. – Mennäänkö ulos, hän pyysi puolen minuutin välein. – Ei me nyt mennä, siellä sataa vettä, vastasimme miehen kanssa vuorotellen. Etsin netistä vinkkejä, mitä taaperon kanssa voisi tehdä sadelauantaina. Hmmm, Ideaparkin PiiPoo olisi auki.

PiiPoo on Lempäälän Ideapark-ostoshelv… ostoskeskuksessa toimiva lasten ja nuorten kulttuurikeskus. Suuntasin sinne neiti Vilkastuksen kanssa miehen ottaessa vauvanvaunut ja lähtiessä shoppailemaan itselleen talvivaatteita. No, näinhän se toimii: lapset saavat leikkiä valvotussa paikassa samalla kun aikuiset tekevät ostoksia. Pienimmille toki tarvitaan oma vartija eikun kaitsija mukaan.

PiiPoo

Ja mikäs siellä oli ollessa. PiiPoossa järjestetään usein ohjattua toimintaa kuten sirkustusta tai animaation tekemistä. Viime lauantaina PiiPoossa oli diskotyöpajoja, jonne myös me saimme osallistua, vaikka periaatteessa neiti Vilkastus oli sinne hieman liian pieni. Niin me sitten tanssimme krokotiilia ja apinaa ja pompimme ympäriinsä diskopallon välkkeessä.

Diskoilun jälkeen neiti Vilkastus tarjoili äidille kahvia ja kakkua leikkikeittiössä ja sitten vaan juoksi ympyrää tatamilla. Panin tyytyväisenä merkille, että paikassa olisi ollut vauvanhoito- ja imetyshuone rauhallista syöttöhetkeä varten. Isommille lapsille PiiPoossa oli myös kiipeilyseinä, jonka jännittävänä maalausaiheena oli Dalin valuvat kellot. Surrealismia lapsille, hyvä hyvä!

PiiPoo

Sinä lauantaina PiiPoossa ei ollut kovin monta lasta – ennenkuin synttäriryhmä valtasi paikan. Ilmeisesti synttärijuhlien pitäjät ovatkin paikan leipäpuu, sunnuntainakin paikassa kuului olevan neljät eri kemut. Voi olla, että Ideaparkin sisähuvipuisto FunPark rokottaa PiiPoon kävijämääriä, ainakin isompien lasten osalta. Myös PiiPoossa on pääsymaksu (ja jokseenkin sekava hinnoittelusysteemi), joten siellä ei ihan noin vain käväise. Pienen lapsen kanssa PiiPoo on kuitenkin erinomainen virkistymispaikka ostoshulinan keskellä.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Ideaparkkiin pääsee useilla seutubusseilla, ainakin linjoilla 55, 54 ja 71B.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

three + four =