Avainsana-arkisto: ravintola

Talviloma Vuokatissa

3 huhtikuun, 2016Kainuu, Vuokattilapset, ravintola, ulkoiluMerja

Lähimatkailija reissaa joskus Pirkanmaan rajojen ulkopuolellakin, ja tällä kertaa matkamme suuntautui Lähimatkailijan kotiseudulle Kainuuseen. Erinäisistä synttärijuhlallisista syistä halusimme viettää pääsiäistä vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Koska emme enää mahdu kotikotiin koko porukka, kohteeksi valikoitui Vuokatti. Kainuulaisista sukujuuristani huolimatta olin aiemmin käynyt ainoastaan Vuokatin laskettelurinteissä, ja muut fasiliteetit olivat minulle melko tuntemattomia. Ja niitähän riitti!

Vuokatinmaan loma-asunnot. Okei, Vuokatissa riittää majoitusmahdollisuuksia fiinistä hotellista ties mihin laavupötköttelyyn, mutta meille sopivan tilava majoitus löytyi Vuokatinmaan mökkialueelta. Olimme mökkiin – tai oikeastaan huvilaan – varsin tyytyväisiä: varustelu oli hyvä ja tilavassa asunnossa oli kiva oleilla isollakin porukalla. Osa porukastamme oli tosin sitä mieltä, että kymmenen hengen huvilassa toinen vessa olisi tehnyt terää. Etenkin aamuisin! Ja kaksivuotiaamme kiipeili kielloista huolimatta jatkuvasti jyrkissä sisäportaissa. Mutta yleisesti ottaen hieno huvila hienolla paikalla: mökkialueelta pääsi suoraan niin järven laduille ja luisteluradalle kuin metsäladuillekin ja kaikki alueen palvelut olivat lyhyen automatkan päässä. Mökkimme vieressä oli pulkkamäki ja ”respasta” sai lainata pulkkia, liukureita ja potkukelkkoja. Tenavamme viihtyivät erinomaisesti myös paikan leikkipuistossa.
Ulkoilu. Me kokeilimme: latuja, laskettelumäkeä, pilkkimistä ja koiran ulkoiluttamista. Laskettelurinteet testannut teini oli niihin tyytyväinen ja pilkkimaanikkoa lankomiestä ei tainnut paljoa haitata saaliin vähyys, kunhan sai vain kävellä järvelle ja istuttaa pilkkireppunsa avannon reunalle. Itse nautiskelin hiihtämisestä ja mikäpä oli sivakoidessa viimeisen päälle huolletulla latuverkostolla. Opin lukemaan myös latukarttaa sen jälkeen, kun suunniteltu reittini katkesi ”kielletty hiihtosuunta”-merkkiin. Todellakin, latukartassa oli nuolet indikoimassa hiihtosuuntaa, eivätkä kaikki ladut suinkaan olleet kaksisuuntaisia.
Ruokailu. Mökissä oli pätevä keittiö (joskin niukasti kaappitilaa) ja saimme valmistettua pääsiäiskaritsan emmeineen ongelmitta. Lisäksi osa seurueestamme testasi Sokos Hotellin Amarillon ja yksi joukkue ravintola Kipon. Erityisesti Kippo keräsi kiitoksia. Mutta varsinaisen kohokohdan pääsiäiseemme muodosti ravintola Messistä mökkimme tilattu ateria. Tässä menu, lue ja kuolaa:
- alkuun: ”kalalautanen”: sokerisuolattua kuhaa, savustettua taimenta, kananmunaa, juuressipsejä, punajuurismetanaa
- pääruokana: ylikypsää naudanrintaa inkiväärikastikkeessa, juurespyrettä, paahdettua punajuurta & vadelmaöljyä
- jälkiruokana: vadelmavispipuuroa, suklaaganachea, valkosuklaanamelakaa
Katinkullan kylpylän hoidot. Olimme varanneet kylpylästä hoitoja, joita olikin tarjolla varsin laajalla skaalalla. Mutta niin vain kävi, että oma ja siskoni intialainen päänhierontani oli (taas kerran) peruttu hoitajan sairastumisen vuoksi. Tilalle tarjottiin – tärinäpenkki. Tai siis jonkinlainen hierova vuode, jonka syvätärinä rentouttaisi ja vapauttaisi stressistä. Koska saimme petipötköttelyn ilmaiseksi korvauksena hoidon perumisesta, kokeilimme sitä. Ja olihan se rentouttavaa, maata viltin alla hämärässä huoneessa, pilipalimusiikki soljuen. Melkein nukahdinkin. Mutta mitä vaikutusta oli penkin aaltomaisella tärinällä, se jäänee uskon asiaksi. Muille perheenjäsenille oli erilaisia hierontoja ja kasvohoitoja ja kaikki olivat niihin ymmärtääkseni varsin tyytyväisiä.
Katinkullan kylpylän allasosasto. Noh. Sanotaanko, että kylpyläpuoli kaipaisi kohentamista. Lastenallas oli postimerkin kokoinen ja kaakelit irtoilivat seinistä. Mies totesi, että kaakelien välit olivat sammaleessa – itse olin siitä autuaan tietämätön silmälaseitta pöllöillessäni. Muissa altaissa oli tilaa, mutta niissä jouduimme kannattelemaan lapsia jatkuvasti niiden syvyyden vuoksi. Ja liukumäessä sai treenata käsivoimiaan: lapsi sylissä tai jalkojen välissä eteenpäin ei päässyt muuten kuin työntelemällä käsillään. Positiivista kai, jos jäi käsitreenit sinä päivänä väliin. Lapset toki viihtyvät, kunhan vain on vettä lätisteltävänä, joten heidän mielestään paikka oli oikein kiva. Ainoastaan me aikuiset kaipasimme Ikaalisten kylpylään.

Yleisesti on todettava, että Vuokatissa on tekemistä ja kokemista yllin kyllin. Alueella on ulkoilu-, urheilu- ja huvittelupaikkojenlisäksi kauppoja ja apteekki, joten myös mökkeily onnistuu hyvin. Olisimme viihtyneet pitempäänkin – ehkä ensi kerralla?

Vapriikki, lapsellisen hyvä paikka

21 helmikuun, 2016Tamperelapset, museo, ravintolaMerja

– Äiti, mennäänkö museoon, kyselee neiti Vilkastus silloin tällöin. Olen hieman ihmetellyt moista kultuurinjanoa, sillä totta puhuen olemme suosiolla käyneet useimmat museoreissut ilman lapsia. Sen verran sydämestä ottaa, kun pieni torpedo rynnii arvoteosten äärellä. Ja sydämestä ottaa sekin, vaikka eri tavalla, että joutuu puolijuoksua vilkaisemaan vuoden tärkeimmän näyttelyn pääkohdat ja poistumaan sitten kiukuttelevan kullannupun kanssa kahvilaan, koska on jo välipala-aika.

Mutta onneksi Tampereella on Vapriikki, jonne on helppo lapsellisen käydä. Museokeskuksessa on useita vaihtuvia näyttelyitä, Luonnontieteellinen museo, Suomen Jääkiekkomuseo, Mediamuseo Rupriikki, Postimuseo ja Kivimuseo. Nähtävää siis riittää, samoin kuin tilaa juosta ja mennä.

Luolakarhu, grr

Olin lukenut lehdestä, että tänään sunnuntaina Vapriikissa on Lasten museopäivä, jolloin lapsille on järjestetty puuhaa ja opastettuja kierroksia. – Sinnepä mennään, totesin miehelleni, ja niinhän me mentiin. Ovella olin kuitenkin vähällä pyörähtää takaisin: lippujono kiemurteli monta mutkaa ja normaalisti niin avara aula kuhisi lapsiperheitä. En ollut tullut ajatelleeksi, että aika moni muukin kiinnostuisi lapsipäivästä. Kaiken lisäksi parhaillaan menevä näyttely, Jääkauden jättiläiset mammutteineen, on normaalistikin huippusuosittu.

Siippa kuitenkin suhtautui asiaan rennosti ja suostutteli minut jäämään. Niin jonotimme kiltisti liput ja taistelimme tiemme tungoksen läpi Jääkauden jättiläisiin. Lippujen jonottamisen takia myöhästyimme lasten opaskierrokselta vartin verran. Sain joukon kuitenkin kiinni neiti Vilkastuksen kanssa ja kuuntelimme opastusta hetken. Tai ainakin minä kuuntelin. Neiti Vilkastus kiskoi minua kädestä eteenpäin, ja niin jatkoimme matkaa. Sain häthätää vilkaista kymmeniä tuhansia vuosia vanhat ihmis- ja eläinfiguurit – jotka erityisesti sykähdyttivät minua, ex-historianopiskelijaa – ja tuijotella hetken luolakarhua.

Mutta luolakarhu pelotti lasta, ja poistuimme näyttelystä.

Den glider inte

Sitten hakeuduimme Jääkiekkomuseoon, jonne mies oli mennyt jäähdyttelemään toveri Toimeliaan kanssa. Museon, tai oikeastaan näyttelyn, psykososiaalisesti jännittävin yksityiskohta on ikuisena loopina pyörivä MM-95-ottelu. Huhhuh, sanon minä, eikö siitä traumasta voitaisi jo toipua. Jääkiekkomuseossa pääsee myös lämimään mailalla ja kiekolla maaliin, joka mittaa lyöntisi osumatarkkuuden ja voiman. Siihen aitioon olikin jonoa muuten rauhallisessa näyttelyssä.

Meidän lapset syttyivät erityisesti Luonnontieteellisen museon lasten puuhapisteisiin. Siellä voi mm. ryömiä parinkin eri puun halki ja kokeilla, miten painava on jänis (tai sen painoinen säkki). Neiti Vilkastusta kiinnosti kovasti vitriinikurkistus järven vedenalaiseen maailmaan.

Muut kävijät kuuluivat henkäilevän kauhistuneesti metsämaisemaan rekonstruoidun ihmisen luurangon äärellä – meidän lapset ohittivat sen olankohautuksella (tai ymmärtämättä, mistä on kyse).

Ravintolaruokaa tarjolla

Sitten pitikin suostutella lapsia lähtemään. Vapriikissa huomionarvoista on se, että siellä ei ole vain kahvilaa vaan ihka oikea ravintola. Näin ollen museossa saa lounasta myös viikonloppuisin, ja olemmekin aiemmin syöneet siellä ihan kelpo aterioita. Tällä kertaa jätimme ruoat ja myös kahvit väliin ja palasimme kotiin tekemään pitsaa (jes).

Hubaa lapsille ja aikuisille: Ikaalisten kylpylä

1 helmikuun, 2015Ikaalinen, Pirkanmaakylpylä, lapsiperheille, ravintolaMerja

Vietimme viikonlopun miniloman Ikaalisten kylpylässä. Jotenkin aina vähän jännittää varata näitä lomia, koska toiveet ovat melko korkealla eikä näkemättä voi olla varma, onko paikka sitä, mitä nettisivuillaan lupaa. Että jos siellä onkin tupakalta haisevat kokolattiamatot, saunaosastostolla saa väistellä katosta tipahtelevia kaakeleita ja ravintolan ruokalista uudistettu viimeksi 1990-luvulla lisäämällä sinne kasvisruokavaihtoehto. Siispä perjantai-iltana hieman hirvittikin, kun kaarsimme kylpylän parkkipaikalle ja punaiset neonvalot loistivat ei-niin-kutsuvasti kylpylärakennuksen seinästä.

Mutta eipä hätää. Saimme huoneemme – jonka olimme kaikeksi onneksi varanneet kylpylähotellista, eikä jäätävän patikointimatkan päässä olevista lisärakennuksista – joka oli kaikin puolin kelpo: siisti ja suhteellisen moderni. Ja kolmen minuutin päästä sekasotkun vallassa, kun lasten ja meidän vaatteet olivat sikinsokin lattialla ja sängyillä ja kaivelimme laukuistamme hirveällä kiireellä uikkareita ja lasten uimatossuja.

Allasosasto oli kaikin puolin kehuttava, pienten lasten kanssa suorastaan mahtava. Lastenaltaita oli kaksi ja isomman vesi oli niin lämmintä, että neiti Vilkastus kyseli moneen kertaan, miksi vesi on kuumaa. Isommassa lastenaltaassa oli kaksi pientä liukumäkeä ja kaikenlaista suihkulähdettä ja lasten oli siellä hyvä kaahlata. Ennen kaikkea se oli niin matala ja suojainen, että vanhemmat pystyivät hyvin pötköttelemään vedessä rentoina, eikä tarvinnut koko ajan pelätä, että jälkikasvu kaatuisi pinnan alle tahi karkaisi aikuisten altaaseen.

Samassa yhteydessä oli myös Ti-Ti-nallen perhesauna, jossa oli keksitty, kuinka saadaan lapset viihtymään saunassa: laittamalla sinne televisio! Sieltä tuli luonnollisesti Ti-Ti-nalle-musiikkivideoita nonstopina. Eeeei ehkä ihan sitä, mitä itse saunassa arvostan, mutta saatiinpa sillä varjolla lapset käymään välillä vähän lämmittelemässä.

Allasosastolla oli kyllä myös aikuisille kivoja juttuja, erilaisia hierovia suihkuja, iso liukumäki ja ennen kaikkea hivenen haikeana katselin altaassa olevaa syvennystä, jossa oli pöytä juomia ja ruokia varten ja jossa olisi voinut istuskella rennosti olu..limpparia siemaillen.

Ja höyrysauna, ah. Hyvä höyrysauna saattaa olla maailman rentouttavin paikka, tai ainakin lähes. Ja täällä oli sellainen.

Ravintoloita Ikaalisten kylpylässä on varsin kattavasti ja moneen makuun. Söimme kahtena päivänä lounasta ravintola Rondossa ja lauantaina illallisen à la carte –ravintola Charmantissa. Etenkin Charmant oli hyvin positiivinen yllätys, ruoat olivat erittäin tasokkaita ja henkilökunta osasi ottaa hienosti huomioon lasten viihtymisen pöydässä.

Ravintola Rondo puolestaan oli edullisempi ja ehkä mutkattomampi. Annokset olivat tavanomaisia, mutta maukkaita. Hyvää asiakaspalvelua oli se, että kun toinen lapsista sai lohiannoksen, joka oli keskeltä raaka, kokki suhtautui hyvin ystävällisesti, paistoi uuden lohen ja tarjosi vielä jätskit molemmille hyvitykseksi. Ainoa miinus oli, että ravintolat aukenivat päivällä vasta klo 12, mikä on pitkä aika odotella, jos on aamulla rientänyt aamupalalle seitsemän aikaan – kuten monet pikkulapsiperheet ovat.

Allasosaston lisäksi leikkihuone viihdytti lapsia.

Kaikenlaista aktiviteettia olisi ollut tarjolla: hiihtoa, jousiammuntaa ja erilaisia jumppia. Mies testasi kuntosalin ja totesi, että laitteet olivat hyviä, mutta vapaita painoja oli vähän. Ja tietysti hoitoja: hierontoja, kauneushoitoja ja vaikka vallan mitä. Jäi siis hieman harmittamaan, kun en ollut varannut hoitoja etukäteen ja lauantaiaamuna kysyessäni yhtään aikaa ei enää ollut jäljellä. Mutta muutoin ei valittamista, vaan oikein oli kelpo kylpyläloma.

Ikaalisten kylpylä — Tyytyväinen neiti Vilkastus kotiin lähdössä.

Taiteen ystävän sydäntä lähellä: Gösta-museo Mäntässä

11 heinäkuun, 2014Mänttä-Vilppula, PirkanmaaGösta, kahvila, Murole, museo, ravintolaMerja

Männä vuonna Mäntän Gösta-taidemuseoon rakennettiin paljon huomiota herättänyt paviljonki ja kesäksi siellä avattiin pop-taidenäyttely, jossa on esillä teoksia niin Andy Warholilta, Damien Hirstiltä kuin Riiko Sakkiseltakin. Sehän piti käydä katsastamassa.

Heinäkuun helteiden keskellä satuimme juuri sopivasti valitsemaan sen ainokaisen viileän päivän museokäyntiin. Olin suunnitellut, että voimme ajella Mänttä-Vilppulaan leppoisasti ja tarpeen tullen kivoissa etapeissa pysähdellen. Kävi ilmi, että Tamperen suunnasta tullessa Oriveden ja Mäntän välillä ei ollut mitään erityistä pysähdyspaikkaa, joten ajoimme lopulta suoraa kyytiä reilun tunnin matkan Göstaan.

On jotenkin hämmästyttävää, että Mäntässä on näin korkeatasoinen museo (ja sen lisäksi vielä toinen, Gustaf, ja kuvataiteen viikot ja kaikkee). Olimme ajaneet metsien ympäröimää maantietä, ohittaneet matkalla Vilppulan masentavan oloisen taajaman ja sen jälkeen ajaneet lisää maantietä ja hieman metsäistä hiekkatietä ja sitten.

Yhtäkkiä edessä aukeavat hyvin hoidetut nurmikentät ja autoamme ohjaa parkkipaikalle kaksi huomioliiveihin pukeutunutta vanhempaa setää. Nousemme autosta ja kävelemme pientä ylämäkeä ja näemme virtaviivaisen puusta rakennetun paviljongin.

Tyylikäs ravinteli Gösta

Olimme perillä lounasaikaan, joten näyttelyyn tutustuminen sai odottaa sen verran, että korkkasimme ravintola Göstan. Ravintolan lista on melko lyhyt mutta monipuolinen ja vatsansa olisi voinut täyttää niin kesäkeitolla kuin pihvilläkin.

Me valitsimme molemmat Göstan hampurilaiset, joissa oli maukas sämpylä ja pihvi, mutta muuten annos oli melko tavanomainen maalaisranskalaisineen. Hampurilaisia sai odottaa tovin siihen nähden, että olimme pitkään ainoat asiakkaat, mutta palvelu oli huomaavaista ja ystävällistä.

Ja kyllähän ravintolassa kelpasi istuskella, lasiseinistä avautuivat kauniit näkymät ja sisustus oli tyylikäs.

Litistynyt Mikki Hiiri ja vähän klassisempaakin taidetta

Kun sekä lasten että aikuisten vatsat oli saatut täyteen, oli hyvä lähteä näyttelyjä katsomaan. Ensinnä katsastimme Riiko Sakkisen MuNan eli Museum of No Art, jossa nimensä mukaisesti ei ollut lainkaan taidetta, vain oheiskrääsää. Tuotteistamiseen kuuluu myös Twitter-tili ja Facebook-sivu. Olen aina pitänyt museokaupoista, mutta onhan sitä ihan hyvä kriittisesti pohtia, mikä on kaupan suhde museoissa esitettävään taiteeseen.

Itse SuperPop!-näyttely oli laaja siinä mielessä, että teoksia oli esillä jopa 23 eri taiteilijalta, tunnetuimpina varmaan Andy Warhol ja Roy Lichtenstein. Useat teokset kommentoivat kulutuskulttuuria ja viihteen maailmaa. Nykytaiteessa on usein mukana huumoria ja niinpä nytkin kovasti huvitti Jiri Gellerin palkin alle ilmiselvästi litistynyt Mikki Hiiri.

Poptaiteen jälkeen neiti Vilkastus alkoi käydä jo hieman kierroksilla, mutta ravasimme kuitenkin yhdyskäytävää pitkin vielä Joenniemen kartanon puolelle, jossa esiteltiin niin kartanon historiaa valokuvin kuin Suomen kuvataiteen klassikoita Pekka Halosesta Akseli Gallèn-Kallelaan.

Sitten kun alkoi liikaa pelottaa neidin säntäily taideteosten liepeillä, harppasimme ulos ja kiersimme Taavetinsaaren, jossa oli esillä Mäntän kuvataideviikkojen töitä.

Pullaa Muroleen kanavalla

Koska tulomatkalla oli ollut vähänlännästi nähtävyyksiä, päätimme ajaa takaisin Ruoveden Muroleen kanavan kautta. Kanavalla on nykyisin kaksi kahvilaa laajoine terasseineen ja muun muassa Minetti-jäätelökioski.

Tässä vaiheessa aurinkokin paistoi taas lämpimästi ja kahvit ja pullat saattoi nauttia Kahvila Helmen terassilla. Lapset leikkivät hiekkalaatikolla (tai siis toinen leikki ja toinen söi hiekkaa) ja keinuilla (toinen keinui ja toinen söi kiviä) ja näimme Tarjanne-laivan kulkemassa kanavan läpi.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Terälahden Salessa ostamassa mansikoita. Kesän lähimatkailua parhaimmillaan!

Tampereen Kauppahalli, tuo lähiruoan ja -kulttuurin runsaudensarvi

24 lokakuun, 2013Pirkanmaa, Tamperekahvila, kakku, kauppahalli, lähiruoka, lähituote, lounas, ravintolaMerja

Tämä ei ole mikään kovin tuore matkailuvinkki, vaan muistutus: käykää ihmiset Kauppahallissa. Tampereen Kauppahalli on paitsi viehättävä rakennus ja ruokaostosten runsaudensarvi myös mitä mainioin lounaspaikka.

Kaupungissa kuin kaupungissa kauppahallit heijastavat aina paikallista ruoka- ja ostoskulttuuria. Muutama vuosi sitten minua nauratti, kun Tampereen Kauppahallissa näin mummon syöttävän pienelle taaperolle mustaamakkaraa. Nyt olen jo niin pirkanmaalaistunut, että mustamakkara on yhtä normaali eväs kuin nakki, eikä näky ehkä enää edes kiinnittäisi huomiotani.

Kauppahallissa on perinteitä. Tampereella paikalliset ovat ostaneet kalansa Nygreniltä, lihansa Lihakipparilta ja kahvileipänsä Pullapuoti Wileniuksesta jo vuosien ajan. Kahvilla käydään Linkosuolla, vaikka itse kahvi onkin siellä pahaa (viimeksi jäi kuppi kesken).

Kauppahallissa on modernia. Juustosopista voi hankkia herkutteluun niin lähijuustoja kuin Ranskan tuomisia. Herkkuveräjä myy lähellä tuotettuja lihavalmisteita, kananmunia, leipiä ja juustoja. Mama’s Corner tarjoaa käsintehtyjä suklaita ja delituotteita.

Lounaspaikoista omat suosikkini ovat ranskalaista keittiötä edustava Neljä Vuodenaikaa ja supisuomalainen Armas Pikaruokala. Neljän Vuodenajan bouillabaisse on niittänyt mainetta ja syystä: parempaa kala- tai paremminkin mereneläväkeittoa saa hakea. Armaan lähikebabit ovat jotain aivan muuta kuin perinteiset krapulakebut. Laadukas liha, kala tai kasvis on kääräisty tuoreeseen rieskaleipään, lisukkeina on maukkaita kastikkeita ja kasviksia. Myös uusi The Salad Bar on saanut julkisuutta viherpirtelöidensä ansiosta, pitänee käydä itsekin sellaista testaamassa lähiaikoina.

Suositun Kauppahallin varjopuolena on sen ahtaus. Etenkin lauantaisin hallissa on niin paikallisia ostosten tekijöitä kuin kameroiden kanssa liikkuvia turistejakin ja käytävillä meinaa olla ruuhkaa. Ainakin jos on liikkeellä kaksien lastenvaunujen kanssa, kuten me taannoin. Myös kahviloissa oli männä lauantaina väkeä, mutta lopulta valloitimme käytäväpöydän Linkosuon kahvilasta. Käytävien reunoilla on kätevät rännit, joihin sekä pöydän että tuolien reunimmaiset vajosivat: niinpä joimme (ne pahat) kahvimme vinossa. Kauppahallissa on tunnelmaa!

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Kauppahalli on aivan Tampereen keskustassa, Keskustorin vieressä ja Sokoksen kainalossa.