Kaikki kirjoittajan Merja artikkelit

Herkkukeidas Ylöjärvellä: Suojärven Suklaatila

Ylöjärven Mutalassa piilee yllätys: Maatila, jossa tehdään käsityönä mainiota suklaata. Tilalla on puoti, josta voi hankkia niin tilan omaa suklaata kuin muidenkin pientuottajien herkkuja, mausteita ja jauhoja. 

Suojärven Suklaatilalle on noin puolen tunnin ajomatka Tampereelta. Tiesin tämän, mutta silti matkan aikana usko perille pääsyyn meinasi jo loppua, sillä tiet muuttuivat yhä pienemmiksi ja pienemmiksi. Vielä pihassa paikka vaikutti kovin hiljaiselta, ja tuntui, että olimme kurvanneet näyttävästi jonkun yksityistalon eteen. Sisältä paljastui kuitenkin etsimämme myymälä.

Suojärven Suklaatila

Ostimme kotiin maisteltaviksi valikoiman käsintehtyjä konvehteja sekä kolme eri levyä: tummaa ja valkoista suklaata sekä timjamilla maustettua maitosuklaata. Lisäksi mukaan tarttui Fröökynän mustikkalimpparia, pussillinen Lapin Puikula Chipsejä ja kuhmolaisen Villiaromin mustaherukan makuista maustekastiketta jota en, hämmästyttävää kyllä, ole löytänyt kuhmolaisesta marketista.

Ja hyvä oli kotona herkutella! Erityisesti taiten tehdyt konvehdit sulivat suussa. En tosin ole kovin hyvä tunnistamaan makuja, ja olin löytävinäni suklaista yhden maun, joka oli – yllätys, yllätys – kantarelli. Suklaatilan nettisivujen mukaan konvehdit maistuvat kuitenkin mesimarjalta, vadelmalta, metsämansikalta ja appelsiinilta. Ei kantarellilta. (Niin upposivat haaveet sommelierin urasta, heippa vaan niillekin.) Hassuinta oli, että vaikka luulinkin syöväni sienen makuista suklaata, se oli älyttömän hyvää.

Suojärven Suklaatila

Valko- ja tumma suklaa osoittautuivat myös hyviksi perussuklaiksi. Timjamisuklaa on varsin vahvasti timjamin makuista, eikä lainkaan hassumpaa, mikäli maistelija on kyseisen mausteen ystävä. Sen sijaan suklaan seasta löytyvät timjamin palaset tökkivät vastaan – oli vähän ikävää noukkia suustaan lähes sentin pituisia maustelehtiä. Kyllä suklaan tulisi sulaa suussa kokonaan.

Suklaatilan tuotteita voi hankkia myös tilan omasta Fröökynän Herkku -myymälästä Tampereen Teivon ABC:ltä sekä tilata postimyynnistä. Soisin Fröökynän Herkun sijaitsevan jossain muualla kuin huoltoaseman yhteydessä, ABC-tunnelma kun ei oikein kutsu maistelemaan tai viihtymään ostoksilla. Myös tilapuoti saattaisi saada lisäpotkua kahvilasta, jossa voisi istahtaa ja ehkäpä juoda kupillisen vahvaa, suklaista kaakaota.

Viihtyisyys: ***

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Suklaatilalle ei taida julkisilla liikennevälineillä päästä, tässä karttalinkki autoilijoille: http://goo.gl/maps/8T3Cl. Teivon ABC:lle sen sijaan voi ajella Tampereen keskustasta busseilla 80, 85 ja 85H.

 

Jugend-tunnelmaa Kuopion kupeessa: Koivumäen kartano

Autoillessa pitkin Suomenmaata kaipaa monesti taukovaihtoehtoa ABC-asemille. Yksi mainio pysähdyspaikka löytyy Kuopion tienoolta: Koivumäen kartano.

Kävimmepä isyysloman loppumetreillä Kuhmossa eli pyyhkäisimme autolla Pirkanmaalta Kuhmoon. Yleensä olemme pysähtyneet ensimmäistä kertaa Jyväskylän paikkeilla, mutta tällä kertaa lapset nukkuivat niin mukavasti päiväunia vielä Jyväskylässä, että pinnistimme siitä Kuopioon asti. Olin vilkaissut etukäteen meille ennestään tuntemattomia taukopaikkavaihtoehtoja Kuopion suunnalta, ja olin hyvin tyytyväinen, kun tosiaan pääsimme houkuttelevimmalta näyttäneeseen Koivumäen kartanoon asti.

Koivumäen kartano

Kartanon piha olikin mainio miljöö oikoa jalkojaan ajomatkan jälkeen. Neiti Vilkastus kävi isänsä kanssa juoksentelemassa kartanon takana ja ihmettelemässä lampaita ja hevosia haassa. Kartanon takana olevassa rannassa on iso laituri, joten ravintolaan voi pistäytyä vaikka veneellä. Sisällä on kahvila-ravintolan lisäksi pieni myymälä, josta voi ostaa karamellia ja matkamuistoja.

Me ennätimme paikalle juuri lounasaikaan, mikä oli onni, sillä tarjonta peittosi perus-huoltoasemasafkat 6-0. Minä söin ahvenkeittoa ja Jari ja neiti Vilkastus ottivat pasta carbonaraa. Molempiin annoksiin sisältyi pöytiin tuotu alkusalaatti, maistuvat leipäviipaleet ja jälkiruoka, joka oli tällä kertaa marjakakku kermavaahdolla. Neiti Vilkastus sai jälkiruoaksi Eskimo-puikon. Olimme kaikki erittäin tyytyväisiä ruokaan.

Kartonon sisustus on kaunis, mutta vanhahtavan tunnelman kääntöpuolena ovat rapistuneet virkistäytymistilat: vessassa Jarin päähän tipahti kattolista ja vauvan vaipanvaihto oli vaivalloista naistenvessassa, jossa muksulle ei ollut laskualustaa.

Koivumäen kartano

Matkaajat eivät suinkaan ole kartanon pääasiakkaita, vaan iso osa asiakaskunnasta tulee yritysten väestä. Nytkin ravintolasta oli yksi huone varattu kokousasiakkaiden käyttöön. Koivumäessä pidetään paljon myös häitä ja väitöskaronkkoja. Matkailijoiden onneksi kartano pitää siinä ohessa kahvilaa, ja lounasta on tarjolla joka päivä klo 11-14.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: **

Lapsiystävällisyys: ***

Miten sinne pääsee: Kartanoon pääsee bussilla 31 Siilinjärveltä ja Kuopion keskustasta. Autolla etelästä päin tullessa valtatie 5 E 63:lta käännytään Hiltulanlahden suuntaan, kyltissä lukee myös Koivumäen kartano. Valitettavasti pohjoisesta palatessa emme huomanneet kartanoon tai Hiltulanlahteen opastavia kylttejä saman tien varrella – sinne olisi pitänyt ehkä osata kääntyä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tässä linkki karttaan: http://goo.gl/maps/UHm5r

Presidentin tiluksilla: Kultarannan puutarha

Vietimme hiljattain viikon mökillä Rymättylässä. Ajattelin, ettei blogi saisi lisämateriaalia tuona aikana, mutta toisin kävi. Yhtenä päivänä Rymättylän mökkinaapuri vinkkasi, että sinä iltana olisi tarjolla opastettu kierros presidentin kesäasunnon puutarhaan Naantalin Kultarannassa. Kierros oli yksityinen, mutta mukaan sai kutsua tuttavia. No, meillähän oli saman tien kahdeksan hengen porukka lähtökuopissa – Joko mennään?

Kierroksen alussa opas kertoi Kultarannan historiasta. Alueen huvilat on rakennuttanut liikemies Alfred Kordelin 1900-luvun alussa. Kordelinin henkilöhistoria on varsinainen rääsyistä rikkauksiin -tarina, sillä hän aloitti uransa sokean myyntimiehen taluttajana, mutta kuoli Suomen rikkaimpana miehenä.

Jo nuorena Kordelin oli ihastunut Luonnonmaan saareen Naantalin edustalla, ja 1900-luvun alussa hän rakennutti saarelle hienon Lars Sonckin suunnitteleman graniittihuvilan. Kordelin itse ennätti viettää asunnossa vain yhden kesän ennen kuolemaansa vuonna 1917, jolloin venäläinen upseeri surmasi hänet Mommilassa. Traagillista! Myöhemmin valtio hankki alueen presidentin kesäasunnoksi.

Naantalin Kultaranta

Itse presidentin asuntoon ei toki kierroksella pääse tutustumaan, mutta jo puutarhat ovat käynnin väärtejä. Opas johdatti meidät Muotopuutarhan, jossa on muun muassa 3000 ruusun ruusutarha. Tiluksilla on viehättäviä paviljonkeja, doorilainen pylväikkö ja suihkulähteitä. Lisäksi puutarhassa on joka vuosi vaihtuva tilataidenäyttely. Alueella oli havaittavissa pientä hoidon puutetta: esimerkiksi doorilainen pylväikkö vaatisi puhdistusta ja pensasaidat rehottivat. Lieneekö puutarhurin määrärahoista supistettu?

Naantalin Kultaranta

Opas olisi vienyt meidät kesäasunnon ympäri, mutta pahus: kivilinnan torniin nousi lippu, ja tiesimme presidentin saapuneen paikalle. Näin ollen rakennuksen lähitienoot suljettiin.

– Mikäs patsas tuolla seisoo, kyseli  yhtäkkiä mies ryhmästämme oppaalta. Kallion laelle oli ilmestynyt  vartija, jonka ilmekään ei värähtänyt, vaikka hän takuulla kuuli kysymyksen itsekin. Käännyimme takaisin porttia kohti hievahtamattoman vartijan katseen seuratessa kulkuamme. Samassa taivas ropsautti niskaamme reippaan sadekuuron.

Naantalin Kultaranta

Kultarannan puutarhaan voi tutustua näin syksyllä omatoimisesti torstaisin klo 18-20. Kesäisin Naantalin Matkailu järjestää paikkaan myös opastettuja kierroksia päivittäin.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys:  ****

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Bussi 112 Naantalista Rymättylään kulkee Kultarannan kautta muutaman kerran päivässä. Muuten paikkaan pääsee omalla autolla tai mikä ettei fillarilla Naantalista tai Turusta.

 

Marjamäen Pajutila ja suklaaöverit

Marjamäen Pajutila Kangasalla on hämmentävä sekoitus vanhaa maatilaa, pajutöitä ja sisustusmyymälää.

Ensi kertaa Pajutilalle saapuva voisi erehtyä pitämään paikkaa kotiseutumuseona.  Maatilan pihapiirissä on vanhoja työkaluja ja puuveistoksia ja aitauksessa laiduntaa jokunen lammas. Mutta samalla silmään pistävät kookkaat pajutyöt, jotka esittävät eksoottisia eläimiä ja kummia otuksia. Pääroolissa Pajutilalla ovat kuitenkin sisustusesineet. Sekä ulkokojuissa (ainakin kesäaikaan) että sisällä on myynnissä uusvanhoja sisustustavaroita, joiden tyyliä kuvailee parhaiten sanapari keskieurooppalainen maalaisromantiikka.

Marjamäen Pajutila

Myymälän tavaratarjonta painottuu keittiötarvikkeisiin ja koriste-esineisiin, mutta tänä kesänä käydessäni huomasin myynnissä olevan naistenvaatteitakin. Vaatteet vaikuttivat hyvälaatuisilta toimistoasuilta, mutta kovin pitkään en ehtinyt niitä tutkia, sillä huomioni vei neiti Vilkastuksen saattaminen myymälän läpi ilman tavaravaurioita.

Osa Pajutilan sisustustavaroista on minun makuuni varsin kitschiä – tyyliin pulleita kipsienkelilapsia – mutta on joukossa  myös tyylikkäitä skandinaavistyyppisiä sisustustarvikkeita. Tällä kertaa kiikutin kassalle nätin lasisen saippuakipon vessan koristukseksi.

Marjamäen Pajutila

Pajutilan kahvila on oma lukunsa: täällä ei tarvitse tyytyä voipullaan, muovitettuun sämpylään tai juhlamokkaan. Suolaisennälkään kahvilassa voi nauttia erilaisia suolaisia, italialaistyyppisiä leipäsiä. Erikoiskahvit tehdään huolella itse – ja oli muuten hyvää cappucinoa. Leivonnaisvalikoima tyydyttää pahimmankin sokerinnälän, sillä tarjolla on aina montaa sorttia toinen toistaan makeampia kakkuja. Aiemmin kesällä maistoin crème brulée -kakkua, joka oli melko uskollisesti paahtovanukkaan makuinen. Tällä kertaa armas siippani valitsi meille kahvin oheen mehevän porkkanakakun ja hurjan kokoisen palan amerikkalaista suklaakakkua. Viipaleessa oli enemmän suklaata kuin kakkua, ja teki tiukkaa tuhota yksi palanen kolmen henkilön voimin! Öyh.

Marjamäen Pajutila

Pihapiirissä lapset voivat juoksennella vapaasti ja pajutöissä ja aitauksessa laiduntavissa lampaissa riittänee pienimmille joksikin aikaa katseltavaa. Sisätiloihin ei voi viedä vaunuja tai lastenrattaita, eikä siellä niiden kanssa mahtuisikaan pyörimään. Pienten lasten perään on kuitenkin syytä katsoa sekä ulkona että sisällä: ulkona lapsi saattaa päästä karkaamaan pienen lammen suuntaan ja sisällä on paljon jännän näköistä lasitavaraa, jotka helposti lipsahtavat lattialle. Kahvilassa on pari syöttötuolia lapsiasiakkaita varten.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys:  **

Lapsiystävällisyys: ***

Miten sinne pääsee: Matkahuollon Tampereen seutuliikenteen reittioppaan mukaan Tampereen keskustasta voi ajaa seutuliikenteen bussilla nro 70 Kangasalan Pikkolaan, josta matkaa jatketaan ”bussilla” – ei mainintaa linjan numerosta tai liikennöitsijästä. Mutta periaatteessa sinne siis pääsee bussilla. Tampereen keskustasta tilalle on noin 17 kilometriä, joten tila on myös reippaan pyöräilymatkan päässä.

 

Kirjamuseo Pukstaavi – suositeltava museo ja kiva kahvila

Herra Hakkaraisen talossa käydessä kannattaa varata aikaa vierailla myös kirjamuseo Pukstaavissa. Tai, lukemisen ystävänä voisin sanoa myös: Pukstaavissa käydessä lapsiperheen kannattaa poiketa myös Herra Hakkaraisen talossa. (Ei-lapsiperheille Hakkaraisen talo voi olla aika hc, sen verran siellä on vilinää ja mekastusta.)

Kirjamuseo Pukstaavi

Mukavasti jaksotettu näyttely kertoi suomalaisen kirjan ja lukemisen historiasta aikakausittain ja genreittäin. Pienen lapsemme kärsivällisyys ei kuitenkaan riittänyt pitkiin seisoskeluihin, joten meillä Pukstaaviin tutustuminen jäi melko nopeaksi läpikävelyksi. Pitää siis palata museoon joskus toiste!

Kirjamuseo Pukstaavi

Myös Pukstaavissa oli lapsille näkemistä ja kokemista: museon seiniä kiersi hauska Tatu ja Patu –pienoisjuna ja Kiljusten herrasväki –näyttelyssä lapset pystyivät uimaan pallomeressä, piirtämään seinille tai karkaamaan koululuokan ikkunasta.

Pukstaavissa on myös kelpo kahvila, josta saa lounasaikaan salaattia, keittoa ja lihapulla-annoksia. Maistamamme lihapullat ja kreikkalainen salaatti olivat oikein maukkaita. Myös mustikkapiirakka puolusti paikkaansa.

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ****

Lapsiystävällisyys: ****

Miten sinne pääsee: Vammalaan pääsee oman auton lisäksi bussilla Tampereelta ja Turusta tunnin välein. Lisäksi  juna pysähtyy Vammalassa muutaman kerran päivässä

Herra Hakkaraisen talo

– Herra Hakkarainen puri mua ja Fiinaa, raportoi kaksivuotiaamme, neiti Vilkastus, käytyään Herra Hakkaraisen talossa Sastamalassa. Tosiasiassa Herra Hakkarainen ei äitynyt ihan noin hurjaksi, vaan saapasteli rauhassa ympäriinsä kierroksellaan. Fiina, siskoni pentukoira, sen sijaan purra nakersi Herra Hakkaraisen kintaita.

Herra Hakkarainen on Mauri Kunnaksen unissaan kävelevä piirroshahmo, joka esiintyi ensimmäisen kerran Yökirja-lastenkirjassa. Herra Hakkaraisen talo puolestaan on lasten elämystalo, jossa on monipuolisesti tekemistä ja kokemista.

Saavuimme Herra Hakkaraisen talolle puoli yhdentoista aikaan aamulla, jolloin paikassa oli ehkä yksi perhe meidän seurueemme lisäksi. – Aika hiljaista täällä, pohdimme, ja valikoimme rauhassa, mitä tekisimme. Ensimmäiseksi suuntasimme pihalle, jossa neiti Vilkastus ajeli polkuautolla. Tai ajeli ja ajeli, tosiasiassa äiti joutui vielä työntämään ja ohjaamaan autoa. Autoradalla saattoi pysähtyä tankille tai ilmaamaan renkaat, ja poliisilaitoksellekin pääsi käymään oikein sisällä saakka.

Kun lopettelimme ajokierrosta, pihalle tupsahti kymmenisen lapsiperhettä lisää ja Herra Hakkaraisen talossa oli yhtäkkiä tungosta: suurin ryysis syntyi juuri ennen Herra Hakkaraisen unissakävelykierroksen alkamista klo 11.[1]

Herra Hakkaraisen talo

Kaksivuotiaalle kävelevä Herra Hakkarainen oli sen verran iso ja jännä hahmo, että sitä piti paeta äidin syliin. Isommat lapset kättelivät ja halailivat Hakkaraista. Ne ketkä malttoivat: talossa on monta hauskaa kolkkaa, jossa saattaa laskea liukumäkeä, tutkia avaruutta tai leikkiä Sir Artturin ritareita.

Herra Hakkaraisen talo

Talo on monessa kohtaa mitoitettu lasten mukaan, joten aikuiset saavat kumarrella tai kyykistellä mahtuakseen. Rakennuksessa on paljon portaita, eikä siellä pysty liikkumaan vaunujen tai rattaiden kanssa. Meidän pitikin jättää vauvan vaunut niille varattuun nurkkaukseen.

Herra Hakkaraisen talo lienee hauskin kolmevuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Oma taaperomme oli paikassa vielä vähän hoomoilasena, vaikka hänellekin koitti riemun hetkiä muun muassa liukumäessä.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Vammalaan pääsee oman auton lisäksi bussilla Tampereelta ja Turusta tunnin välein. Lisäksi  juna pysähtyy Vammalassa muutaman kerran päivässä. 



[1] (TOTUUS Herra Hakkaraisesta: Herra Hakkaraista säilytetään kellarissa häkissä, josta se päästetään kahdesti päivässä ulos. Hakkaraisella on kuitenkin jatkuvasti mukanaan vartija, ns. saattaja, joka pitää huolta, ettei otus karkaa tai – jotain pahempaa. Miksi luulette sen rakentaneen talonsa houkuttelemaan  lapsia? — Kehottaisin suhtautumaan terveellä varauksella myös Muumeihin, jotka on eristetty sille yhdelle saarelle Naantalin edustalle.)

 

Minetti-jäätelökioski

Keväällä uutisoitiin, että Minetti-jäätelökioskit palaavat Tampereelle. Mikä ihmeen Minetti? hämmästelin uuspirkanmaalaisena. Ilmeni, että Minetti-jäätelöä on tehty Tampereella 1920-luvulta lähtien. Valmistus oli jossain vaiheessa lopahtanut, mutta nyt Minettiä sai taas. Vaihtoehtoja pingviineille ja ingmaneille, sitähän oli pakko kokeilla!

Helteisenä kesäpäivänä Minetti-jäätelökioskille Tampereen Mustanlahden satamassa oli pitkä jono. Ei haittaa, pohdimme seurueemme kanssa, olisi ainakin hyvää aikaa päättää, mitä jäätelöitä halusimme maistella. Kioskin oikealla puolella oli näyttävä ständi, jossa oli laaja makuvalikoima. Ottaisinko cappuccinon, vadelman vaiko limoncellon?

Minetti-jäätelökioski

Valinnanvaraa tuntui olevan liiankin kanssa! Mutta kun pääsimme vihdoin tiskille, selvisi, että makuja olikin vain muutama, ja ne oli listattu kioskin takaseinään. Piti siis valita uudelleen. Tunsin takanajonottajien hikisten katseiden porautuvan selkääni, kun pohdimme makuvaihtoehtoja.

Pikaisten päätösten jälkeen seurueemme sai maisteltavakseen banaani-, limoncello- ja tiramisujäätelöt. Yksi pallo oli melkoisen iso, joten esimerkiksi kahden pallon maistelucombo oli mahdoton ajatus. Harmillista, olisi ollut hauskaa kokeilla useampia makuja. Yksi pallo maksoi 2,50 €, kaksi olisi ollut 4,5 € ja kolmen maun monsteri 6 €.

Minetti-jäätelökioski

Jäätelöt olivat yllättävän kermaisia, eivät italialaistyyppisen kevyitä, kuten olin odottanut. Siinä mielessä jäätelö oli pienoinen pettymys. Maut olivat melko voimakkaita. Etenkin banaanijäde oli todella banaaninen, ja kolmehenkisen poppoomme mielestä testivalikoimamme paras. Limoncello maistui makealta sitruunalta – alkoholin tuoma kirpeys kaiketi puuttui. Tiramisu.. Noh, ei siitä ainakaan parhaat tiramisu-kakut tulleet mieleen, lähinnä jonkin sortin suklaa.

Suurin miinus jätksipaikalle tuli kuitenkin ympäristöstä. Vaikkakin järven rannalla, satama on rauhaton paikka istua ja oleskella viereisen Paasikiven-Kekkosentien kiihkeän liikenteen vuoksi. Kioski on myös läntätty parkkipaikan viereen, joten siinä missä toiset katselevat kohti Näsijärveä ja Särkänniemeä, toiset taas näkevät parkkeerattuja autoja, asfalttipihaa ja vilkkaasti liikennöidyn tien. Mikäli kioski olisi muutaman kymmenen metrin päässä oikealla, rantaravintoloiden ja rannan välissä, paikka olisi suojaisampi ja viihtyisämpi. Ratinan kioski (jossa en ole käynyt) lienee viihtyisämmällä paikalla. Toki jäätelökioskien aika ylipäätään alkaa tältä kesältä olla ohi. Pian Minettiä saa myös Rautatieasemalle ja Koskikeskukseen avattavista jäätelökahviloista.

Viihtyisyys: **

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: ***

Miten sinne pääsee: Tampereen keskustasta Mustaanlahteen pääsee vaikka kävellen tai fillarilla, mutta myös bussilla nro 16.

Hatanpään arboretum

Mä sulle lupasin ruusutarhanHatanpään arboretum

 

Minne kannattaa Tampereella mennä, jos haluaa tuoksutella ruusuja, ihailla järvimaisemaa ja istuskella piknikillä? No ehdottomasti Hatanpään arboretumiin. Tämä viihtyisä viheralue1 vetää puoleensa niin wanna-be-hortonomeja, auringonottajia, kalastajia kuin koirien ja lasten ulkoiluttajiakin.

Arboretumissa voi tutkailla kasveja ja puita ja opiskella kasvitietoutta sekä puiston historiaa infotauluilta. Toisaalta siellä voi myös vain istuskella nurmikolla tai penkillä kirjan kanssa ja syödä piknik-eväitä.

Tunnelma on kiireetön ja rento, mitä nyt jokunen lenkkeilijä tai pikapyöräilijä nauttii vauhdin hurmasta rantatiellä. Silmiään voi lepuuttaa katselemalla Pyhäjärven suuntaan. Kas tuolla soutaakin kalastaja puuveneellään, koira kokassa tähystäen.

Hatanpään arboretum

Arboretumin kruunu on ruusutarha, jonka kukat kukkivat komeimmin heinäkuun puolestavälistä syyskuun loppuun. Heinäkuun loppupuolella kävijät näyttivätkin viihtyvän enimmäkseen ruusutarhassa kuvaamassa ja tuoksuttelemassa kukkasia.

Hatanpään arboretum

Arboretumin kahvila on viihtyisä pieni putiikki, josta saa pullaa tai kakkua, suolaista piirakkaa kera pienen salaatin tai vaikkapa jäätelöä. Kahvilan yhteydessä on pieni lahjatavaraosasto, jossa myydään mm. Joutomaan kortteja ja printtejä. Lisäksi kahvilassa on vaihtuva taidenäyttely. Kahvila on auki kesäkaudet, toukokuusta syyskuun loppuun.

Hatanpään arboretumissa yhdistyvät historia, kasvit, rento oleilu sekä mahdollisuus syödä jäätelöä – mahtava mesta siis!

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: ****

Miten sinne pääsee: Arboretum on Tampereen keskustasta kävely- tai pyörälenkin päässä eli kolmen kilometriä etelään. Busseista 3, 7 ja 21 kulkevat lähimmäksi, Hatanpään sairaalan luo.

1 Itse asiassa arboretum muodostuu kolmesta eri puistosta: vanhasta kartanonpuistosta 1700-1800-luvuilta, varsinaisesta arboretumista ja Vihilahdenpuistosta.