Aihearkisto: Pirkanmaa

Hyvä munkki(kahvila) Keskustorilla

18 helmikuun, 2014Pirkanmaa, Tamperekahvila, lounas, Pyynikin munkkikahvilaMerja

Ah munkit, nuo suussasulavat herkut, joiden monimerkityksellisyys antaa aihetta moniin hyviin ja huonoihin vitseihin. Tamperelaiset tietävät, missä saa tuoreimmat ja maukkaimmat munkkieväät: Pyynikin näkötornin kahvilassa tietenkin. Nyt munkkeja saadakseen ei tarvitse enää vaivautua Pyynikille asti, sillä kahvila on avannut sivupisteen
Keskustorin kulmaan.

Kieltämättä Keskustorin kahvila on saavutettavuudessaan erinomainen. Nytkin astuin
bussista ulos ja työnsin lastenvaunut kahvilaan sisälle. Pääsy oli helppo
matalan portaan ansiosta, mikä ei keskustan kivijalkaliikkeissä ole lainkaan itsestään
selvää (on tullut aika monta kertaa nosteltua vaunuja kauppoihin ja kahviloihin hiki
päässä – tai sitten olen kääntynyt ovelta pois mahdottoman tehtävän edessä).

Keskustakahvilat ovat usein kakkujen ja leivonnaisten runsaudensarvia.
Munkkikahvilan valikoima on suppeampi, mutta saa sieltä toki muutakin kuin
munkkeja, tähän aikaan vuodesta mm. laskiaispullia (jopa kaupungin parhaita?) ja
näemmä myös keittolounasta. Pääroolissa ovat kuitenkin munkit, ja syytä onkin. Ne
ovat nimittäin älyttömän hyviä, pehmeitä ja tuoreita ja maistuvat sopivasti
kardemummalta.

Kahvila on enemmän koko kansan paikka kuin naapurustossa sijaitsevat trendikkäät
kuppilat. Asiakkaina oli mummoja, raksamiehiä ja kahviloiden vakioasiakkaita eli
kuulumisia vaihtavia naisystävyksiä. Munkkikahvila on selvästi matalan kynnyksen
paikka piipahtaa kahveella vaikkapa bussia odotellessa. Sisätilat ovat kuitenkin
hieman karun oloiset. Tiedä sitten, tuliko tuntuma katon putkistoista vai pienistä
pöydistä, joiden välillä ei ollut tilanjakajia.

Niin, ja älkää huoliko, Lähimatkailija tulee käymään myös siellä alkuperäisessä
Pyynikin näkötornin kahvilassa, kunhan tässä säät hieman paranevat ja Pyynikille voi mennä ulkoilemaan.

Viihtyisyys: ***

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Munkkikahvila on Tampereen Keskustorilla, linja-autolaiturien vieressä ns. Sumeliuksen talossa.

Raakaa menoa Paratiisissa

30 tammikuun, 2014Pirkanmaa, Pirkkalakahvila, myymälä, raakasuklaa, suklaaMerja

Meidänpä naapurissa, Pirkkalan Partolassa, onkin Paratiisi.[1] Tai siis Pikku Paratiisi, kahvila-myymälä, jonne voi istahtaa nauttimaan smoothieta, kahvia tai vaikkapa raakakakkua. Keskiviikkoisin Pikku Paratiisissa pidetään raakasuklaakursseja. Alkukantaiset vaistoni heräsivät: Suklaata! Raakaa suklaata! Sinne siis.

Ei niin että olisin superfood-uskovainen, mielestäni on hassua syödä kaukaa tuotuja goji-marjoja, kun omissa metsissä kasvaa terveellisiä puolukoita, mustikoita ja vaikkapa variksenmarjoja (joita nykyään hienosti kaarnikoiksi sanotaan). Mutta toisaalta turhan kypsentämisen välttämisessä saattaa olla itua. Lisäksi kurssi kuulosti hauskalta puuhastelulta.

Raakasuklaakurssilla oli kymmenisen osallistujaa, ja meidät jaettiin kolmeen eri ryhmään. Kurssin vetäjä Vilma jakoi paperisen ohjeen siitä, kuinka sukulaatia tehdään, esitteli tilat ja vei meidät käsien pesulle. Ja eikun toimeksi. Ai miten? Olin hetken hieman ymmälläni, että miten tässä toimitaan: jonkinlainen sanallinen perehdytys siihen, miten suklaata tehdään, olisi auttanut hahmottamaan prosessin paremmin.

Paperiohjetta tavaamallakin pääsimme työssä alkuun. Ja samalla Vilma kierteli ryhmien luona antamassa neuvoja ja katsomassa, että homma sujuu. Ja sujuihan se, suklaan tekeminen oli loppujen lopuksi varsin yksinkertaista. Sulatimme kookosöljyn ja kaakaovoin nesteeksi vesihauteessa, lisäsimme siihen makeutuksen (agave-siirappi), kuivat aineet (lucuma- ja toco-jauhetta, aitoa vaniljajauhetta ja ruususuolaa) ja a vot, siinä meillä oli perusta raakasuklaalle. Makuvivahteita saimme aikaan lisäämällä perusmassaan eri mausteita. Kokeilimme mustikka- ja karpalojauhetta, murskattua cashew-pähkinää, goji-marjoja sekä kaakaorouhetta (cocoa nibs). Lykkäsimme suklaat jääkaappiin jähmettymään.

Sinä aikana kun suklaat kiinteytyivät jääkaapissa, saimme kuulla ZinZinon edustajan esityksen kalaoljystä ja Omega 3:sten ja Omega 6:sten ideaalisuhteesta. Lisäksi Pikku Paratiisin toimitusjohtaja kertoi kahvilan toiminnasta ja tulevista tapahtumista. Saimme myös maistella kahvilan omia raakasuklaita. Tilaisuuden lopuksi saimme omat suklaamme kotiin syötäviksi.

No miltä se raakasuklaa maistui? Hyvältä, mieskin kehui tekeleitämme, vaikka oltiinkin ensikertalaisia. Perusmassasta tuli kahvilan ohjeilla maukas, ja mausteet toivat kullekin konvehdille oman säväyksensä. Omasta mielestäni parhaimpia olivat kaakaorouhe- ja goji-suklaat. Mustikka- ja karpalojauheet eivät juuri maistuneet suklaassa, niitä olisi ilmeisesti pitänyt lisätä rohkeammin.

Suklaan tekeminen oli helppoa, mutta aineksia ei ihan perustaloudesta löydy. Kurssin jälkeen kynnys raakasuklaan itse tekemiseen on kuitenkin niin alhainen, että melkein voisin kuvitella hankkivani raaka-aineet ja tekeväni sitä itse. Tai voisihan sitä pitää vaikka raakasuklaakestit, jonne hankkisi ainekset ja kutsuisi sitten ystävät askartelemaan suklaita. Siinäpä idea!

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ******

Lapsiystävällisyys: *

Miten sinne pääsee: Partolaan tai sen lähelle kulkevat TKL:n bussit 1, 11 ja 7 sekä Paunun 60, 61 ja 64.

[1] Pyydän huomaamaan, että Pirkkala on myös Edenistä itään – ainakin jos Nokian Edenistä puhutaan.

Kahvila Tammerkosken yllä

16 tammikuun, 2014Pirkanmaa, Tamperekahvila, käsityö, lähituote, lounas, myymälä, VerkarantaMerja

Missä Tampereen keskustan kahvilassa on parhaat näkymät? Mahdollisesti Verkarannan Café Koskessa, jonka ikkunoista avautuu näköala suoraan Tammerkoskeen, Hämeensillalle ja Takon tehtaalle. Kesällä kahvilassa on myös terassi, joka ulottuu kosken päälle(!).

Verkarannan perustoimintaa ovat vaihtuvat käsi- ja taideteollisuusnäyttelyt. Satuin paikalle juuri kun tämänhetkistä Perinne tänään -näyttelyä vielä pystytettiin. Innokkaat vieraat eli minä ja vaunuissa nukkuva seuralaiseni sekä jokunen venäläinen turisti kiertelimme näyttelyä ilman kunnollisia näyttelytekstejä. Se oli hieman harmi, sillä monet asuista ja koristeista olivat varsin hienoja. Etenkin eräät korkokengät olivat herkulliset…

Verkarannassa pidetään myös taitopajoja, joissa käsityöimmeiset voivat duunata perinnepukuja, huopakoruja ja tietenkin poppanoita (aina näissä paikoissa tehdään poppanoita!). Verkkosivujen mukaan siellä myös pidetään vauvojen värikylpyjä keväämmällä, mikä täytyykin pitää itsellä mielessä.

Myymälästä voi hankkia enimmäkseen suomalaisia käsitöitä ja herkkuja kuten Suojärven suklaatilan tuotteita. Käsityöt ovat koriste-esineitä, saippuoita, kortteja ym., joita on helppo ostaa vaikkapa tupaantuliaisiksi.

Olen testannut Verkarannan Café Koskea kahdesti parin viikon sisällä. Ensimmäisellä kerralla suuntasin kahvinhimoissani suoraan tiskille ja valitsin kahvin ja korvapuustin. Valitettavasti tämä puusti oli lekotellut uunissa hieman liian pitkään: se oli hipiältään tumma ja sisältä kuiva. Mutustellessani pullaa vaunuissa nukkunut seuralaiseni heräsi ja alkoi äänekkäästi vaatia ruokaa. Niinpä keikutin toisella kädellä vaunuja ja toisella imaisin pikavauhtia kahvin ja käntyn. Sitten suoriuduin ovesta ulos ja Koskikeskukseen, koskapa siellä on rauhaisat ja hyvät tilat vauvanhoitoon.

Toinen kerta oli onnistuneempi. Satuin paikalle lounasaikaan, joten testasin kahvilan uuniperuna-annoksen. Uuniperunaan tuli savuporo-juustotäyte ja se oli herkullista. Myös lisukkeena tarjottu salaatti oli maukasta. Söin lounasta katsellen Tammerkoskea ja Hämeensillan vilinää. Tänne täytyy palata kesällä, kun terassilla ei jäädy nenä.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ******

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Verkaranta on Tampereen keskustassa, kivenheiton matkan päässä Koskikeskuksesta Hämeensillan suuntaan.

Koiramäkeen, koiramäkeen

14 joulukuun, 2013Pirkanmaa, Tamperehuvipuisto, Koiramäki, lapset, mauri kunnas, SärkänniemiMerja

Mieheni työnantaja oli niin reilu, että antoi tälle yhden vapaalipun Särkänniemen Koiramäkeen. Puoliso halusi jostain syystä myös meidät muut mukaan, ja niin lähdimme koko perheen voimin tutustumaan Koiramäen jouluun.

Heti alkuun neiti Vilkastukselle oli monta jännää paikkaa. Portilla lapsia kätteli Koiramäen pormestari, jolla oli saattaja (tahi vartija) mukanaan. Taaperomme katsoi pormestaria epäilevästi, mutta suostui kuitenkin armollisesti paiskaamaan kättä tämän kanssa. Sitten tuli kuitenkin jo ylitsepääsemätön paikka: joulupukin tapaaminen. Siinä vaiheessa neiti Vilkastus tarrasi isin reiteen kiinni, eikä suostunut edes katsomaan pukkia päin. Taitaa olla mielenkiintoinen jouluaatto tiedossa.

Koiramäessä riitti katselemista ja puuhaa pariksi tunniksi. Talleissa röhkivät, nuuskuttivat ja hirnuivat niin elävät possut, kanit ja ponit kuin Mauri Kunnaksen piirrosten mukaan tehdyt hahmotkin. Pihalla bongailimme katolla nuokkuvia lintuja tai ikkunasta kurkistavia kissoja. Ulkolavalla esiintyivät tiernapojat (mutta sitten huomasimme, että kahvilassa oli vapaata tilaa, ja ryntäsimme sinne) ja yhteislaulutilaisuudessa kailotimme joululauluja. Lopuksi vielä paahdoimme vaahtokarkkeja nuotiolla.

Koiramäki on hyvin tunnelmallinen paikka lyhtyineen, lyhteineen ja havuineen. Suomalainen joulu nojaa paljon perinteeseen, ja Koiramäen historiallishenkiseen ympäristöön joulukoristeet tuntuivat sopivan oivallisesti. Sinne on helppo kuvitella Juhanin ja Liisin virkistävän kasvojaan vedellä viideltä aamulla ennen kuin he nousevat rekeen ja lähtevät joulukirkkoon.

Vaan saattaapi jotakuta häiritä tungos. Pihalla pääsee vielä kulkemaan melko hyvin, mutta rakennuksissa väkeä riittää. Suurin tunku oli meidän käydessämme tallissa, jossa pienet lapset töllöttivät tuttuja ja hieman eksoottisempiakin eläimiä. Olikin fiksu idea jättää vaunut kotiin ja ottaa vauva kantoreppuun mukaan. Vaunujen kanssa olisimme olleet pulassa ja esimerkiksi kahvilassa käyminen olisi ollut lähes mahdotonta.

Viime kesänä Särkänniemi sai kovaa kritiikkiä lippujen hinnoittelusta. Monia korpesi se, että Koiramäkeen päästäkseen piti lunastaa 37 euron yleisranneke, vaikkei olisi halunnut käydä laitteissa. Nyt pelkkään Koiramäkeen pääsi 15 eurolla (tai 13:lla, jos on S-asiakas), ja kävijämäärästä päätellen hinta on osapuilleen kohdillaan.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: ****

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Särkänniemi on Tampereen keskustasta kävelymatkan päässä, tai sitten sinne voi huristella bussilla nro 16.

Eväsretki Niihaman ulkoilumajalle

13 marraskuun, 2013Pirkanmaa, Tamperekahvila, lapset, Niihaman ulkoilumaja, retkeily, ulkoiluMerja

Viime viikonloppuna päätimme lähteä eväsretkelle. Marraskuussa? Sekaisin ovat? No mikä ettei. Oikeastaan, mikäpä piristäisi paremmin marraskuista päivää kuin ulkoilu ja eväiden syöminen sen päätteeksi. Ja niin teimme voileipiä, keitimme kaakaota termariin ja pakkasimme laukkuun pari banaania. Ulkoilutamineet ylle ja menoksi.

Olin saanut vinkin Niihaman ulkoilumajasta blogia varten hieman aiemmin, ja vastaanotin idean riemumielin. Nimittäin talvisaikaan saa jonkin verran vaivata päätään keksiäkseen lähimatkailukohteita, monet paikat kun tuppaavat olemaan auki vain kesäisin. Etenkin ulkoilmakohteet ovat tähän aikaan vuodesta melko harvassa. Että kiitosta vaan, Pia, mainiosta ideasta.

Niihaman ulkoilumaja tarjoaa Kaupin ja Niihaman metsissä vaeltaville virkistystä vaikkapa hiihto- tai juoksulenkin lomassa. Majalla on kahvio, jossa voi täyttää vatsansa höyrymakkaralla, kaakaolla ja pullalla. Mielenkiintoista sinänsä, kahviossa on taidenäyttelyitä, joten myös sielun kulttuuria on tarjolla. Grillikatoksessa retkeilijä voi nauttia omia eväitään ja paistaa itse omat soijanakkinsa.

Teimme Niihamassa pienen kävelykierroksen – sen verran kun neiti Vilkastus jaksoi astella yhteen suuntaan. Meno oli hidasta, sillä välillä kerättiin käpyjä ja piirrettiin kepillä maahan. Sitten tuli nälkä. – Mennäänkö eväskorille, neiti Vilkastus pyysi. – Eväsretkelle, korjasin, nostin hänet harteilleni ja niin käännyimme paluusuuntaan.

Majalla kävimme ostamassa kahviosta höyrymakkaraa ja pillimehua ja menimme syömään eväitä grillikatokseen. Vaikka eihän se ihan näin suoraviivaisesti sujunut. Ennen kuin pääsimme kahvioon, neiti Vilkastus katseli Pikku-Niihaman rannassa kahlaavaa koiraa, pomppi lätäköissä ja raahasi perässään tuulen pudottamaa männynoksaa. Tämän jälkeen ei ollut enää tarvetta käyttää alueen hiekkalaatikkopalveluja leluineen, vaikka sellaistakin olisi ollut tarjolla.

Minä vilkuilin hieman ulkokuntosalivälineiden suuntaan, mutta makkaran jälkeen en jaksanut enää ajatella jalkaprässin työntelyä. Kiva retki joka tapauksessa, ehkäpä seuraavalla kerralla otamme enemmän kuntoilun kannalta.

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: ****

Miten sinne pääsee: Busseilla 16, 18, 28 ja 90M. Jää pois Irjalankadun pysäkillä ja kävele parin kilometrin matka majalle. Lenkkeile kauempaa. Tai tee niin kuin me, autolla perille saakka ja takaisin…

Surrealismia ja diskoilua: Lasten kulttuurikeskus PiiPoo

1 marraskuun, 2013Lempäälä, Pirkanmaaideapark, lapset, lapsiperheille, piipooMerja

Satoi vettä. Neiti Vilkastus juoksi keittiön ja olohuoneen väliä. – Mennäänkö ulos, hän pyysi puolen minuutin välein. – Ei me nyt mennä, siellä sataa vettä, vastasimme miehen kanssa vuorotellen. Etsin netistä vinkkejä, mitä taaperon kanssa voisi tehdä sadelauantaina. Hmmm, Ideaparkin PiiPoo olisi auki.

PiiPoo on Lempäälän Ideapark-ostoshelv… ostoskeskuksessa toimiva lasten ja nuorten kulttuurikeskus. Suuntasin sinne neiti Vilkastuksen kanssa miehen ottaessa vauvanvaunut ja lähtiessä shoppailemaan itselleen talvivaatteita. No, näinhän se toimii: lapset saavat leikkiä valvotussa paikassa samalla kun aikuiset tekevät ostoksia. Pienimmille toki tarvitaan oma vartija eikun kaitsija mukaan.

Ja mikäs siellä oli ollessa. PiiPoossa järjestetään usein ohjattua toimintaa kuten sirkustusta tai animaation tekemistä. Viime lauantaina PiiPoossa oli diskotyöpajoja, jonne myös me saimme osallistua, vaikka periaatteessa neiti Vilkastus oli sinne hieman liian pieni. Niin me sitten tanssimme krokotiilia ja apinaa ja pompimme ympäriinsä diskopallon välkkeessä.

Diskoilun jälkeen neiti Vilkastus tarjoili äidille kahvia ja kakkua leikkikeittiössä ja sitten vaan juoksi ympyrää tatamilla. Panin tyytyväisenä merkille, että paikassa olisi ollut vauvanhoito- ja imetyshuone rauhallista syöttöhetkeä varten. Isommille lapsille PiiPoossa oli myös kiipeilyseinä, jonka jännittävänä maalausaiheena oli Dalin valuvat kellot. Surrealismia lapsille, hyvä hyvä!

Sinä lauantaina PiiPoossa ei ollut kovin monta lasta – ennenkuin synttäriryhmä valtasi paikan. Ilmeisesti synttärijuhlien pitäjät ovatkin paikan leipäpuu, sunnuntainakin paikassa kuului olevan neljät eri kemut. Voi olla, että Ideaparkin sisähuvipuisto FunPark rokottaa PiiPoon kävijämääriä, ainakin isompien lasten osalta. Myös PiiPoossa on pääsymaksu (ja jokseenkin sekava hinnoittelusysteemi), joten siellä ei ihan noin vain käväise. Pienen lapsen kanssa PiiPoo on kuitenkin erinomainen virkistymispaikka ostoshulinan keskellä.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: *****

Miten sinne pääsee: Ideaparkkiin pääsee useilla seutubusseilla, ainakin linjoilla 55, 54 ja 71B.

Tampereen Kauppahalli, tuo lähiruoan ja -kulttuurin runsaudensarvi

24 lokakuun, 2013Pirkanmaa, Tamperekahvila, kakku, kauppahalli, lähiruoka, lähituote, lounas, ravintolaMerja

Tämä ei ole mikään kovin tuore matkailuvinkki, vaan muistutus: käykää ihmiset Kauppahallissa. Tampereen Kauppahalli on paitsi viehättävä rakennus ja ruokaostosten runsaudensarvi myös mitä mainioin lounaspaikka.

Kaupungissa kuin kaupungissa kauppahallit heijastavat aina paikallista ruoka- ja ostoskulttuuria. Muutama vuosi sitten minua nauratti, kun Tampereen Kauppahallissa näin mummon syöttävän pienelle taaperolle mustaamakkaraa. Nyt olen jo niin pirkanmaalaistunut, että mustamakkara on yhtä normaali eväs kuin nakki, eikä näky ehkä enää edes kiinnittäisi huomiotani.

Kauppahallissa on perinteitä. Tampereella paikalliset ovat ostaneet kalansa Nygreniltä, lihansa Lihakipparilta ja kahvileipänsä Pullapuoti Wileniuksesta jo vuosien ajan. Kahvilla käydään Linkosuolla, vaikka itse kahvi onkin siellä pahaa (viimeksi jäi kuppi kesken).

Kauppahallissa on modernia. Juustosopista voi hankkia herkutteluun niin lähijuustoja kuin Ranskan tuomisia. Herkkuveräjä myy lähellä tuotettuja lihavalmisteita, kananmunia, leipiä ja juustoja. Mama’s Corner tarjoaa käsintehtyjä suklaita ja delituotteita.

Lounaspaikoista omat suosikkini ovat ranskalaista keittiötä edustava Neljä Vuodenaikaa ja supisuomalainen Armas Pikaruokala. Neljän Vuodenajan bouillabaisse on niittänyt mainetta ja syystä: parempaa kala- tai paremminkin mereneläväkeittoa saa hakea. Armaan lähikebabit ovat jotain aivan muuta kuin perinteiset krapulakebut. Laadukas liha, kala tai kasvis on kääräisty tuoreeseen rieskaleipään, lisukkeina on maukkaita kastikkeita ja kasviksia. Myös uusi The Salad Bar on saanut julkisuutta viherpirtelöidensä ansiosta, pitänee käydä itsekin sellaista testaamassa lähiaikoina.

Suositun Kauppahallin varjopuolena on sen ahtaus. Etenkin lauantaisin hallissa on niin paikallisia ostosten tekijöitä kuin kameroiden kanssa liikkuvia turistejakin ja käytävillä meinaa olla ruuhkaa. Ainakin jos on liikkeellä kaksien lastenvaunujen kanssa, kuten me taannoin. Myös kahviloissa oli männä lauantaina väkeä, mutta lopulta valloitimme käytäväpöydän Linkosuon kahvilasta. Käytävien reunoilla on kätevät rännit, joihin sekä pöydän että tuolien reunimmaiset vajosivat: niinpä joimme (ne pahat) kahvimme vinossa. Kauppahallissa on tunnelmaa!

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ***

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Kauppahalli on aivan Tampereen keskustassa, Keskustorin vieressä ja Sokoksen kainalossa.

Herkkukeidas Ylöjärvellä: Suojärven Suklaatila

10 lokakuun, 2013Pirkanmaa, Ylöjärvilähituote, maatila, myymälä, suklaa, suklaatehdas, suklaatilaMerja

Ylöjärven Mutalassa piilee yllätys: Maatila, jossa tehdään käsityönä mainiota suklaata. Tilalla on puoti, josta voi hankkia niin tilan omaa suklaata kuin muidenkin pientuottajien herkkuja, mausteita ja jauhoja.

Suojärven Suklaatilalle on noin puolen tunnin ajomatka Tampereelta. Tiesin tämän, mutta silti matkan aikana usko perille pääsyyn meinasi jo loppua, sillä tiet muuttuivat yhä pienemmiksi ja pienemmiksi. Vielä pihassa paikka vaikutti kovin hiljaiselta, ja tuntui, että olimme kurvanneet näyttävästi jonkun yksityistalon eteen. Sisältä paljastui kuitenkin etsimämme myymälä.

Ostimme kotiin maisteltaviksi valikoiman käsintehtyjä konvehteja sekä kolme eri levyä: tummaa ja valkoista suklaata sekä timjamilla maustettua maitosuklaata. Lisäksi mukaan tarttui Fröökynän mustikkalimpparia, pussillinen Lapin Puikula Chipsejä ja kuhmolaisen Villiaromin mustaherukan makuista maustekastiketta jota en, hämmästyttävää kyllä, ole löytänyt kuhmolaisesta marketista.

Ja hyvä oli kotona herkutella! Erityisesti taiten tehdyt konvehdit sulivat suussa. En tosin ole kovin hyvä tunnistamaan makuja, ja olin löytävinäni suklaista yhden maun, joka oli – yllätys, yllätys – kantarelli. Suklaatilan nettisivujen mukaan konvehdit maistuvat kuitenkin mesimarjalta, vadelmalta, metsämansikalta ja appelsiinilta. Ei kantarellilta. (Niin upposivat haaveet sommelierin urasta, heippa vaan niillekin.) Hassuinta oli, että vaikka luulinkin syöväni sienen makuista suklaata, se oli älyttömän hyvää.

Valko- ja tumma suklaa osoittautuivat myös hyviksi perussuklaiksi. Timjamisuklaa on varsin vahvasti timjamin makuista, eikä lainkaan hassumpaa, mikäli maistelija on kyseisen mausteen ystävä. Sen sijaan suklaan seasta löytyvät timjamin palaset tökkivät vastaan – oli vähän ikävää noukkia suustaan lähes sentin pituisia maustelehtiä. Kyllä suklaan tulisi sulaa suussa kokonaan.

Suklaatilan tuotteita voi hankkia myös tilan omasta Fröökynän Herkku -myymälästä Tampereen Teivon ABC:ltä sekä tilata postimyynnistä. Soisin Fröökynän Herkun sijaitsevan jossain muualla kuin huoltoaseman yhteydessä, ABC-tunnelma kun ei oikein kutsu maistelemaan tai viihtymään ostoksilla. Myös tilapuoti saattaisi saada lisäpotkua kahvilasta, jossa voisi istahtaa ja ehkäpä juoda kupillisen vahvaa, suklaista kaakaota.

Viihtyisyys: ***

Esteettömyys: *****

Lapsiystävällisyys: **

Miten sinne pääsee: Suklaatilalle ei taida julkisilla liikennevälineillä päästä, tässä karttalinkki autoilijoille: http://goo.gl/maps/8T3Cl. Teivon ABC:lle sen sijaan voi ajella Tampereen keskustasta busseilla 80, 85 ja 85H.

Marjamäen Pajutila ja suklaaöverit

27 elokuun, 2013Kangasala, Pirkanmaakahvila, kakku, Marjamäen Pajutila, Marjamäki, Pajutila, pajutyöt, sisustustavaratMerja

Marjamäen Pajutila Kangasalla on hämmentävä sekoitus vanhaa maatilaa, pajutöitä ja sisustusmyymälää.

Ensi kertaa Pajutilalle saapuva voisi erehtyä pitämään paikkaa kotiseutumuseona. Maatilan pihapiirissä on vanhoja työkaluja ja puuveistoksia ja aitauksessa laiduntaa jokunen lammas. Mutta samalla silmään pistävät kookkaat pajutyöt, jotka esittävät eksoottisia eläimiä ja kummia otuksia. Pääroolissa Pajutilalla ovat kuitenkin sisustusesineet. Sekä ulkokojuissa (ainakin kesäaikaan) että sisällä on myynnissä uusvanhoja sisustustavaroita, joiden tyyliä kuvailee parhaiten sanapari keskieurooppalainen maalaisromantiikka.

Myymälän tavaratarjonta painottuu keittiötarvikkeisiin ja koriste-esineisiin, mutta tänä kesänä käydessäni huomasin myynnissä olevan naistenvaatteitakin. Vaatteet vaikuttivat hyvälaatuisilta toimistoasuilta, mutta kovin pitkään en ehtinyt niitä tutkia, sillä huomioni vei neiti Vilkastuksen saattaminen myymälän läpi ilman tavaravaurioita.

Osa Pajutilan sisustustavaroista on minun makuuni varsin kitschiä – tyyliin pulleita kipsienkelilapsia – mutta on joukossa myös tyylikkäitä skandinaavistyyppisiä sisustustarvikkeita. Tällä kertaa kiikutin kassalle nätin lasisen saippuakipon vessan koristukseksi.

Pajutilan kahvila on oma lukunsa: täällä ei tarvitse tyytyä voipullaan, muovitettuun sämpylään tai juhlamokkaan. Suolaisennälkään kahvilassa voi nauttia erilaisia suolaisia, italialaistyyppisiä leipäsiä. Erikoiskahvit tehdään huolella itse – ja oli muuten hyvää cappucinoa. Leivonnaisvalikoima tyydyttää pahimmankin sokerinnälän, sillä tarjolla on aina montaa sorttia toinen toistaan makeampia kakkuja. Aiemmin kesällä maistoin crème brulée -kakkua, joka oli melko uskollisesti paahtovanukkaan makuinen. Tällä kertaa armas siippani valitsi meille kahvin oheen mehevän porkkanakakun ja hurjan kokoisen palan amerikkalaista suklaakakkua. Viipaleessa oli enemmän suklaata kuin kakkua, ja teki tiukkaa tuhota yksi palanen kolmen henkilön voimin! Öyh.

Pihapiirissä lapset voivat juoksennella vapaasti ja pajutöissä ja aitauksessa laiduntavissa lampaissa riittänee pienimmille joksikin aikaa katseltavaa. Sisätiloihin ei voi viedä vaunuja tai lastenrattaita, eikä siellä niiden kanssa mahtuisikaan pyörimään. Pienten lasten perään on kuitenkin syytä katsoa sekä ulkona että sisällä: ulkona lapsi saattaa päästä karkaamaan pienen lammen suuntaan ja sisällä on paljon jännän näköistä lasitavaraa, jotka helposti lipsahtavat lattialle. Kahvilassa on pari syöttötuolia lapsiasiakkaita varten.

Viihtyisyys: ****

Esteettömyys: **

Lapsiystävällisyys: ***

Miten sinne pääsee: Matkahuollon Tampereen seutuliikenteen reittioppaan mukaan Tampereen keskustasta voi ajaa seutuliikenteen bussilla nro 70 Kangasalan Pikkolaan, josta matkaa jatketaan ”bussilla” – ei mainintaa linjan numerosta tai liikennöitsijästä. Mutta periaatteessa sinne siis pääsee bussilla. Tampereen keskustasta tilalle on noin 17 kilometriä, joten tila on myös reippaan pyöräilymatkan päässä.

Kirjamuseo Pukstaavi – suositeltava museo ja kiva kahvila

21 elokuun, 2013Pirkanmaa, Sastamalakahvila, kirjallisuus, kirjamuseo, museo, pukstaaviMerja

Herra Hakkaraisen talossa käydessä kannattaa varata aikaa vierailla myös kirjamuseo Pukstaavissa. Tai, lukemisen ystävänä voisin sanoa myös: Pukstaavissa käydessä lapsiperheen kannattaa poiketa myös Herra Hakkaraisen talossa. (Ei-lapsiperheille Hakkaraisen talo voi olla aika hc, sen verran siellä on vilinää ja mekastusta.)

Mukavasti jaksotettu näyttely kertoi suomalaisen kirjan ja lukemisen historiasta aikakausittain ja genreittäin. Pienen lapsemme kärsivällisyys ei kuitenkaan riittänyt pitkiin seisoskeluihin, joten meillä Pukstaaviin tutustuminen jäi melko nopeaksi läpikävelyksi. Pitää siis palata museoon joskus toiste!

Myös Pukstaavissa oli lapsille näkemistä ja kokemista: museon seiniä kiersi hauska Tatu ja Patu –pienoisjuna ja Kiljusten herrasväki –näyttelyssä lapset pystyivät uimaan pallomeressä, piirtämään seinille tai karkaamaan koululuokan ikkunasta.

Pukstaavissa on myös kelpo kahvila, josta saa lounasaikaan salaattia, keittoa ja lihapulla-annoksia. Maistamamme lihapullat ja kreikkalainen salaatti olivat oikein maukkaita. Myös mustikkapiirakka puolusti paikkaansa.

Viihtyisyys: *****

Esteettömyys: ****

Lapsiystävällisyys: ****

Miten sinne pääsee: Vammalaan pääsee oman auton lisäksi bussilla Tampereelta ja Turusta tunnin välein. Lisäksi juna pysähtyy Vammalassa muutaman kerran päivässä